Verotus, veronkierto, veropetokset, talousrikokset

Veronkierto vääristää kilpailua

Keskustelimme Euroopan parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa 12-15.6.2023 useista kymmenistä aiheista ja äänestimme niiden sadoista yksityiskohdista. Vain murto-osasta uutisoidaan Suomessa. Päätöksiä tehtiin mm. Ukrainan kestävästä jälleenrakennuksesta, integroitumisesta Natoon ja Euroopan unioniin, tekoälysäädöksestä, Pegasus-vakoiluohjelman käyttöä koskevasta tutkinnasta, laadukkaista harjoittelupaikoista EU:ssa, ruokaturvasta, EU:n maatalouden selviytymiskyvystä jne. Äänestyksessä oli myös Euroopan parlamentin tuleva kokoonpano. Täysistunnossa hyväksyttiin ehdotus, jonka mukaan kesäkuun […]

Veronkierto vääristää kilpailua Read More »

Pandoran papereista ja muista paljastuksista saadut kokemukset

Arvoisa puhemies, Pandoran papereista ja muista paljastuksista saadut kokemukset on tärkeää käydä huolella läpi, jotta tulevaisuudessa osataan keskittyä parhaiten vaikuttaviin ja tehokkaisiin menetelmiin veronkierron vastaisessa taistelussa. Kun maailman rikkaimmat tahot eivät halua maksaa veroja, löytävät ne helposti asiantuntijoita, jotka auttavat verovälttelyssä. Neljä suurta tilintarkastusyhtiötä hallitsee veroneuvontamarkkinoista lähes 90 prosenttia. Yleisen edun kannalta on olennaista, että

Pandoran papereista ja muista paljastuksista saadut kokemukset Read More »

Oikeudenmukainen verotus oikeudenmukaisen yhteiskunnan hyväksi

Arvoisa puhemies, verotuksen oikeudenmukaisuus ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan luominen ovat asioita, joita me kaikki, tai ainakin useimmat, täällä haluamme. Silti jokin mystinen voima vaikuttaa estävän oikeudenmukaisuuden toteutumisen. Kansainväliset suuryritykset, joilla on vaikutusvaltaa osallistua myös verolainsäädännön suunnitteluun sekä kykyä palkata lukuisia huippuasiantuntijoita verokikkailun malleja suunnittelemaan ja edistämään, maksavat lähes poikkeuksetta huomattavasti alhaisempia veroja kuin pienet ja keskisuuret

Oikeudenmukainen verotus oikeudenmukaisen yhteiskunnan hyväksi Read More »

Kilpailupolitiikkaa koskeva vuosikertomus

Arvoisa puhemies, oikeudenmukainen kilpailupolitiikka on tärkeä päämäärä, jota meidän on tavoiteltava, joten oli helppo äänestää mietinnön puolesta. Suuryritykset saavat veroja välttelemällä ja kiertämällä merkittävää ja epäreilua kilpailuetua pieniin ja keskisuuriin yrityksiin nähden. Suuryritykset tuntuvat pelaavan aivan omilla säännöillään hyödyntäessään jopa laittomia valtion tukijärjestelmiä. Kuten mietinnössä todetaan, veronkierto on haitallista rehellisille veronmaksajille ja julkiselle taloudelle. Se

Kilpailupolitiikkaa koskeva vuosikertomus Read More »

Cum Ex -skandaali: talousrikollisuus ja nykyisen oikeudellisen kehyksen porsaanreiät

Arvoisa puhemies, EU:n jäsenvaltiot ovat menettäneet cum ex -osinkokikkailujen takia ainakin 55 miljardia euroa. Tämäkin veroskandaali tuli päivänvaloon tutkivien toimittajien työn ansiosta. Jälleen kerran viranomaiset ovat istuneet tiedon päällä, eikä tieto ole kulkenut toivotulla tavalla jäsenvaltioiden välillä. Cum ex -skandaali antaa myös hyvän esimerkin pyöröovi-ilmiön ongelmallisuudesta. Frankfurtin veroviraston entinen johtaja, verolakimies Hanno Berger, palkattiin pankkimaailman

Cum Ex -skandaali: talousrikollisuus ja nykyisen oikeudellisen kehyksen porsaanreiät Read More »

Keskustelu Tanskan pääministerin Lars Løkke Rasmussenin kanssa Euroopan tulevaisuudesta

Viimeisten vuosien aikana Euroopan parlamentissa on käyty useita keskusteluja miljardiluokan veronkierto- ja rahanpesutapauksista. Tänä syksynä käsittelyssä on ollut tanskalaisen Danske Bankin rahanpesuskandaali. Tanskalaispankin Viron-yksikössä pestiin rahaa jopa 200 miljardin euron arvosta. Ensimmäinen vinkki rikollisesta toiminnasta tuli Venäjän keskuspankilta jo vuonna 2007, mutta toiminta sai jatkua vielä vuosikausia. Kukaan ei ollut halukas puuttumaan rikolliseen toimintaan ja

Keskustelu Tanskan pääministerin Lars Løkke Rasmussenin kanssa Euroopan tulevaisuudesta Read More »

Jäädyttämistä ja menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten vastavuoroinen tunnustaminen

Arvoisa puhemies, järjestäytyneen rikollisuuden ja terrorismin rahoituksen torjunta on ala, jossa tarvitaan unionin tasolla toimia, sillä toiminta on luonteeltaan rajat ylittävää. EU-valtioiden tulee tunnustaa vastavuoroisesti jäädyttämistä ja menetetyksi tuomitsemista koskevat päätökset, jotka on tehty toisessa jäsenvaltiossa. Rikoksella saadun omaisuuden jäädyttäminen ja menetetyksi tuomitseminen ovat tehokkaita keinoja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa. Tällä hetkellä kuitenkin vain 1,1 prosenttia

Jäädyttämistä ja menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten vastavuoroinen tunnustaminen Read More »

Rahanpesuriskit EU:n pankkialalla

Arvoisa puhemies, vuonna 2009 pankeille tuli velvollisuus ottaa selvää asiakkaistaan ja pankin kautta kulkevien rahojen alkuperästä, mutta kyseisen lain täytäntöönpano ontuu edelleen. On kulunut yli 10 vuotta siitä, kun Viron ja Venäjän viranomaiset varoittivat ensimmäisen kerran Danske Bankin tuottoisan Viron tytäryksikön epäilyttävistä asiakkaista. Viisi vuotta sitten Danske Bank sai sisäisen ilmiannon. Neljä vuotta sitten Viron

Rahanpesuriskit EU:n pankkialalla Read More »

Tiettyjen yritysten ja sivuliikkeiden tuloverotietojen ilmoittaminen (2016/0107(COD))

Yritysten julkisen maakohtaisen raportoinnin edistäminen on tärkeä työkalu aggressiivisen verosuunnittelun ja veronkierron vastaisessa taistelussa. Komission arvioiden mukaan yritysten harjoittama verojen välttely maksaa jäsenmaille vuosittain jopa 50–70 miljardia euroa. Uudistuksen myötä monikansallisten suuryritysten verotiedot tulevat julkisiksi niin, että kansalaiset ja kansalliset viranomaiset voivat niitä tarkastella. Tietojen avulla voidaan valvoa sitä, että yritykset huolehtivat verovastuustaan niissä jäsenmaissa,

Tiettyjen yritysten ja sivuliikkeiden tuloverotietojen ilmoittaminen (2016/0107(COD)) Read More »

Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla

Arvoisa puhemies, kiitos kaikille, jotka osallistuvat vilpittömästi veronkierron vastaiseen tärkeään työhön. Lukuisat veroskandaalit, kuten LuxLeaks ja Panaman paperit, nostattivat kohun, jonka pohjalta on tehty paljon työtä veronkierron ehkäisemiseksi. Viimeisin Paratiisin paperit -tietovuoto osoitti, kuinka työ on vielä pahasti kesken. Esitys rajatylittäviä verojärjestelyjä koskevasta pakollisesta automaattisesta tietojenvaihdosta, lyhyesti DAC6, laajentaa hallinnollista yhteistyötä verotuksen alalla. Rajatylittäviä verotusjärjestelyjä

Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla Read More »

Mietintö rahanpesua, veronkiertoa ja veropetoksia käsittelevästä tutkinnasta (keskustelu)

Arvoisa puhemies, PANA-tutkintavaliokunnan mietintö on herättänyt paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan. Erityisen suuria tunteita on herättänyt kohta EU:n sisäisten veroparatiisien listaamisesta. Nyt saavutetusta ratkaisusta riippumatta on selvää, että ennemmin tai myöhemmin tähän ongelmaan täytyy puuttua. Tämä on vähänkin pidemmällä aikavälillä myös veroparatiisipalveluita tarjoavien valtioiden kansalaisten etu. Jos finanssi- ja verosuunnittelusektori saavat liian suuren vallan, häviävät

Mietintö rahanpesua, veronkiertoa ja veropetoksia käsittelevästä tutkinnasta (keskustelu) Read More »

Paratiisin paperit

Arvoisa puhemies, PANA-tutkintavaliokunnan työssä olemme usein muistuttaneet, kuinka Mossack Fonseca on lopulta vain yksi toimija veroparatiisiyhtiöiden markkinoilla eikä edes suurimpia sellaisia. Paratiisin paperit ja sen kautta vuotaneet Appleby-lakitoimiston tiedot ovat erinomainen muistutus tästä asiasta. Samalla tietovuoto alleviivaa sitä, miten tärkeää on nyt jatkaa PANAssa aloitettua työtä porsaanreikien tilkitsemiseksi. PANAn toiminnassa esiin tulleet hankaluudet tietojen saannissa korostavat

Paratiisin paperit Read More »

Kaksinkertaisen verotuksen riitojenratkaisumekanismit EU:ssa

Arvoisa puhemies, kaksinkertaisen verotuksen välttäminen on tärkeä tavoite. On myös perusteltua, että siihen liittyvät kiistat saadaan ratkaistua mahdollisimman tehokkaasti. Tässä suhteessa uusi direktiivi on selkeä edistysaskel. Päällisin puolin parlamentin hyväksymien muutosten muotoilut ovat hyviä ja parantavat alkuperäistä komission esitystä. Ainoa asia, josta kannan huolta, liittyy parlamentin lyhentämiin käsittelyaikoihin. Alkuperäiset komission esittämät takarajat olivat linjassaan direktiivistä

Kaksinkertaisen verotuksen riitojenratkaisumekanismit EU:ssa Read More »

Tiettyjen yritysten ja sivuliikkeiden tuloverotietojen ilmoittaminen

On hienoa, että julkinen maakohtainen vero- ja talousraportointi etenee. Vielä kymmenen vuotta sitten se olisi ollut täysin utopistinen. Henkilökohtaisesti pidän valitettavana, ettei 750 miljoonan euron liikevaihtorajaa saatu laskettua 40 miljoonaan parlamentin esityksessä. Tämä tulee asettamaan suuryritykset keskenään eriarvoiseen asemaan ja jättämään paljon yhteiskunnallisesti merkityksellistä tietoa pimentoon. Pidin parlamentin kannan valmistelussa esillä muun muassa sitä, että

Tiettyjen yritysten ja sivuliikkeiden tuloverotietojen ilmoittaminen Read More »

Panaman paperien jatkotoimet ja oikeusvaltioperiaate Maltalla

Arvoisa puhemies, kun harvalukuiset tutkijat ja kansalaisaktivistit pitivät ääntä veroparatiiseista, laittomasta veronkierrosta ja laillisesta mutta kyseenalaisesta veronvälttelystä kymmenisen vuotta sitten, se leimattiin suoraan haihatteluksi. Tänään ei kukaan ajattele näin, ja se on hienoa. PANA-tutkintavaliokunnan tyyppisten elinten suurin arvo on siinä, että ne kirittävät sekä EU:n komissiota että jäsenmaita parantamaan toimintaansa ja tekemään kunnianhimoisempia aloitteita. Olemme

Panaman paperien jatkotoimet ja oikeusvaltioperiaate Maltalla Read More »

TAXE-valiokunnan suositusten seuranta ja yritysverotuksen käytännesääntötyöryhmän uudistuksen ajantasaistaminen

Arvoisa puhemies, Euroopan yhteisön työ kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi alkoi Rooman sopimuksella vuonna 1957. Tässä 1950-luvun maailmassa kaksinkertaisen verotuksen uhan lieventäminen oli iso askel eteenpäin kansainvälisen kaupan kannustamiseksi. Isojen teollisuusyhtiöiden rahoitusjohtajat eivät osanneet edes uneksia sellaisista verosuunnittelujärjestelyistä, joita olemme tällä vuosituhannella nähneet Applen, Googlen ja Starbucksin kaltaisten suuryritysten käyttävän. Euroopan yhteisön valtiovarainministerien kokouksissa 1996 ja -97

TAXE-valiokunnan suositusten seuranta ja yritysverotuksen käytännesääntötyöryhmän uudistuksen ajantasaistaminen Read More »

Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin

Arvoisa puhemies, komission esitys uudeksi rahanpesun vastaiseksi direktiiviksi on hyvä, samoin esittelijä Maurelin mietintöluonnos. Haluaisin kuitenkin kiinnittää huomiota kahteen asiaan. Ensiksi trusteista, joiden tärkeys on tiedostettu jo aikaisemmin käytetyissä puheenvuoroissa, mikä on erittäin hyvä. Vaikuttaa siltä, että esityksessä on edelleen porsaanreikiä, kuten mahdollisuus merkitä yritysten johtajia omistajiksi, jos todellisia omistajia ei ole tiedossa. Lisäksi omistusten

Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin Read More »

Veropäätökset ja muut luonteeltaan tai vaikutuksiltaan samankaltaiset toimenpiteet (TAXE 2)

Arvoisa puhemies, ilman väärinkäytösten paljastajia meillä ei olisi TAXE 2 —mietintöä. Ilman Antoine Deltourin kaltaisia rohkeita yksilöitä emme olisi välttämättä koskaan saaneet kuulla Luxemburgin ja kansainvälisten suuryritysten salaisista verosopimuksista. Ilman Panama papers —tietovuotoa emme olisi perustaneet parlamentissa uutta PANA-tutkintavaliokuntaa, ja veronkierto jatkuisi entisellään. Miten me sitten kohtelemme näitä ilmiantajia? Deltour tuomittiin viime viikolla vuodeksi ehdolliseen

Veropäätökset ja muut luonteeltaan tai vaikutuksiltaan samankaltaiset toimenpiteet (TAXE 2) Read More »

Tiettyjen veron kiertämisen käytäntöjen torjuntaa koskevat säännöt (keskustelu)

Arvoisa puhemies, viime vuosien tietovuodot ovat paljastaneet sen, kuinka valtava määrä meillä on yrityksiä, jotka eivät maksa veroja maahan, jossa voitot on tehty. Yritykset tyhjentävät voittotilinsä maihin, joissa on matala verotus tai jopa verovapaus. Julkeaa veronkiertoa ovat alkaneet harjoittaa jopa vanhat ja hyvämaineiset yritykset siinä uskossa, että ne eivät jää tästä häpeällisestä toiminnasta kiinni. Verotietojen

Tiettyjen veron kiertämisen käytäntöjen torjuntaa koskevat säännöt (keskustelu) Read More »

Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla

Arvoisa puhemies, verotietojen maakohtainen raportointi on selkeä edistysaskel veronkierron torjunnassa. Esittelijä Rosati on vienyt tätä tärkeää asiaa tarmokkaasti eteenpäin, ja haluan häntä siitä kiittää. Maakohtainen raportointi antaa viranomaisille tulevaisuudessa paremmat välineet seurata, että monikansalliset yritykset maksavat veronsa siihen jäsenmaahan, missä voitot on tehty. Esitys pohjautuu OECD:ssä tehtyyn työhön, joka on nyt siirtynyt EU-tasolle. Aggressiivinen verosuunnittelu

Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla Read More »

Verovilpin ja rahanpesun vastaisten nykyisten toimien tehokkuus äskeisen Panaman tietovuodon valossa

Arvoisa puhemies: SwissLeaks, LuxLeaks ja nyt Panaman paperit. Kuinka monta uutta tietovuotoa me vielä tarvitsemme, että veronkierto saadaan loppumaan? Voin vastata: emme yhtään. Tietoa on jo nyt riittävästi ja tahtoa, sitäkin on yli puolue- ja valtionrajojen. Nyt on aika toimia. Mitä sitten tehdä? Selvää on, että globaalit ongelmat vaativat globaaleja ratkaisuja. EU ei yksin pysty

Verovilpin ja rahanpesun vastaisten nykyisten toimien tehokkuus äskeisen Panaman tietovuodon valossa Read More »

Vuosikertomus 2014 EU:n taloudellisten etujen suojaamisesta – petostentorjunta

EU:n taloudellisten etujen suojaaminen ja petostentorjunta ovat tärkeitä toimivan talouspolitiikan osia. Haluaisin tässä yhteydessä nostaa esiin myös veronkierron, joka on yksi unionin vaikeimmista ongelmista. Otan käytännön esimerkin Suomesta. Caruna-niminen sähköverkkoyhtiö vältteli veroja kierrättämällä rahansa Alankomaiden kautta. 50 miljoonan euron voitoista maksettiin veroja Suomeen vain 800 000 euroa. Kun voitot oli häivytetty tilikirjoista, yhtiö ilmoitti kuluttajille

Vuosikertomus 2014 EU:n taloudellisten etujen suojaamisesta – petostentorjunta Read More »

Komission päätös yhtiöveropaketista

Arvoisa puhemies, yritysverotusta koskeva toimivalta on tällä hetkellä kansallisvaltioiden käsissä. Tämä on ongelmallista, sillä aggressiivinen verosuunnittelu on luonteeltaan monikansallista. Yhdynkin parlamentin joulukuisen päätöslauselman suosituksiin ja toivon, että ne heijastuvat myös komission työhön. On selvää, että kansallisten veropolitiikkojen nykyistä parempi koordinointi on ainoa tapa kitkeä pois verojärjestelyt, jotka suosivat monikansallisia yrityksiä pienten ja keskisuurten yritysten kustannuksella.

Komission päätös yhtiöveropaketista Read More »

EU:n kilpailupolitiikkaa koskeva vuosikertomus (A8-0368/2015 – Werner Langen)

Reilu kilpailu on EU:n yhteismarkkinoiden perusta. Arvon kollegat, tämä perusta huojuu. Kun paikallinen pienyrittäjä taistelee suoriutuakseen veroista ja pysyäkseen kannattavana, mitä tekee kansainvälinen suuryritys? Siirtää voittonsa Luxemburgiin. Verosuunnittelu on kirjanpitäjien käyttämä kiertoilmaisu tästä varkaudesta, joka vääristää kilpailua ja asettaa yritykset eriarvoiseen asemaan. Tosiasiat on myönnettävä. Markkinoiden yhdentyminen EU:ssa on tehnyt voittojen siirtelyn liian helpoksi kansainvälisille

EU:n kilpailupolitiikkaa koskeva vuosikertomus (A8-0368/2015 – Werner Langen) Read More »

EU:n kilpailupolitiikkaa koskeva vuosikertomus (keskustelu)

Arvoisa puhemies, nolla euroa, näin paljon yritysveroja maailman viisi suurinta investointipankkia maksoi vuonna 2014 Iso-Britanniaan. Minun ei tarvitse teille kertoa, miksi tappiot kirjataan Lontooseen ja voitot Luxemburgiin. Tähän on tultava muutos. EU:n kilpailupolitiikka ei toimi, jos kilpailu ei ole reilua. Kiitos komission selvitysten, törkeimmät veroporsastelut on nyt saatu päivänvaloon. Tämä on kuitenkin vasta alku. EU

EU:n kilpailupolitiikkaa koskeva vuosikertomus (keskustelu) Read More »

Lisää läpinäkyvyyttä, koordinointia ja lähentymistä unionin yhtiöveropolitiikkoihin

Arvoisa puhemies, on ilo tehdä työtä oikeudenmukaisemman verotuksen puolesta. Iloitsen myös siitä että, meitä on paljon. Yritys, joka ei maksa veroja maahan, jossa se toimii, nauttii rehellisten yritysten ja kansalaisten ylläpitämistä palveluista. Veronkiertäjät saavat käyttöönsä koulutettua työvoimaa, ne saavat käyttää julkisia palveluja, ne saavat käyttää muiden veroilla rakennettuja moottoriteitä ja rautateitä ja niin edespäin. Toisin

Lisää läpinäkyvyyttä, koordinointia ja lähentymistä unionin yhtiöveropolitiikkoihin Read More »

Veropäätökset ja muut luonteeltaan tai vaikutuksiltaan samankaltaiset toimenpiteet

Arvoisa puhemies, on tärkeää muistaa, että EU:n ja jäsenvaltioiden päätökset tuntuvat myös unionin rajojen ulkopuolella. Tähän liittyen on hienoa, että kehitys- ja valtiovarainministeriöiden sekä verohallintojen yhteistyötä painottava muutosehdotus meni läpi. Toisaalta on ikävää, että moni hyvä esitys karsiutui äänestyksissä valiokunnassa. Yksi tällainen esitys oli, että komissio selvittäisi hankintadirektiivin seuraavalla uudistuskierroksella, olisiko mahdollista lisätä verotuksen läpinäkyvyyttä

Veropäätökset ja muut luonteeltaan tai vaikutuksiltaan samankaltaiset toimenpiteet Read More »

Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla – Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton sopimus tilejä koskevasta automaattisesta tiedonvaihdosta – Säästöjen tuottamien korkotulojen verotus: säästödirektiivin kumoaminen

Arvoisa puhemies, rehellisillä ja kunniallisilla kansalaisilla ja yrityksillä on ollut tapana maksaa maksukykynsä mukaan niille kuuluvat verot ja maksut yhteisiä pelisääntöjä noudattaen. LuxLeaksin tapaus osoittaa kuitenkin, että näin ei aina toimita. Jos nykymeno jatkuu, menettävät jäsenvaltiot edelleen merkittävän paljon verotuloja ja joutuvat ottamaan lisää velkaa, jotta kansalaisten peruspalvelut voidaan jatkossakin turvata. Mielestäni verohallinnolla on oltava

Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla – Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton sopimus tilejä koskevasta automaattisesta tiedonvaihdosta – Säästöjen tuottamien korkotulojen verotus: säästödirektiivin kumoaminen Read More »

Päätös toimintasuunnitelmasta, joka koskee oikeudenmukaisempaa yhtiöverojärjestelmää EU:ssa

Arvoisa puhemies, pidän hyvänä sitä, että EU:ssa käydään julkista keskustelua siitä, miten veronkiertoa ja aggressiivista verosuunnittelua voitaisiin torjua. Valitettavasti emme ole löytäneet ratkaisua niihin globaalin talouden asettamiin haasteisiin, joiden avulla tietyt monikansalliset yritykset saavuttavat lähellä nollatasoa olevan veroprosentin, ja tämä haittaa myös oikein toimivia veronmaksajia. Yhtenä ratkaisuna on esitetty maakohtaista raportointia eli mallia, jossa yritykset

Päätös toimintasuunnitelmasta, joka koskee oikeudenmukaisempaa yhtiöverojärjestelmää EU:ssa Read More »

Skip to content