Veroviranomaisten pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin

Arvoisa puhemies, komission esitys uudeksi rahanpesun vastaiseksi direktiiviksi on hyvä, samoin esittelijä Maurelin mietintöluonnos. Haluaisin kuitenkin kiinnittää huomiota kahteen asiaan.

Ensiksi trusteista, joiden tärkeys on tiedostettu jo aikaisemmin käytetyissä puheenvuoroissa, mikä on erittäin hyvä. Vaikuttaa siltä, että esityksessä on edelleen porsaanreikiä, kuten mahdollisuus merkitä yritysten johtajia omistajiksi, jos todellisia omistajia ei ole tiedossa. Lisäksi omistusten piilottaminen olisi jatkossakin mahdollista trustien avulla, jos niiden edunvalvojat ovat vaikkapa Panamalla tai muissa EU:n ulkopuolisissa veroparatiiseissa.

Toinen huolenaiheeni liittyy listattujen osakkeiden omistukseen, josta on keskusteltu liian vähän rahanpesun torjunnan yhteydessä. Monet EU-maat käyttävät osakkeiden omistukseen hallintarekistereitä, joissa todellisten omistajien tunnistaminen riippuu täysin niitä hallinnoivista pankeista. Usein on mahdollista käyttää välikätenä lisäksi etävälittäjiä, jotka voivat sijaita toisissa EU-maissa. Kun näitä etävälittäjien kautta tehtäviä omistuksia ketjutetaan, kasvaa riski siitä, että todellisten omistajien tunnistaminen ei toimi niin kuin pitäisi.

Paras vaihtoehto on osakkeiden suora omistamisen malli, jossa omistajat kirjataan keskitettyyn julkiseen rekisteriin. Työtä tulisi tehdä sen puolesta, että tästä saataisiin yleiseurooppalainen malli.

Skip to content