Olen varsin tyytyväinen siihen, että Laura Ferraran mietinnössä on huomioitu ne vakavat riskit, joita aiheutuu, jos rikollisjärjestöt soluttautuvat kansallisvaltioiden sosiaaliseen, taloudelliseen, liiketoiminnalliseen, poliittiseen ja institutionaaliseen rakenteeseen. Rikollisjärjestöillä on usein käytössään paljon rahaa, jota ne voivat ohjata esimerkiksi merkittävien poliitikkojen vaalikampanjoiden rahoittamiseen.
Jos samat rahoittajatahot toimivat usein samojen poliitikkojen vaalikampanjoiden rahoittajina, syntyy automaattisesti rahan vastaanottajille kiitollisuudenvelkaa tukijoitaan kohtaan. Vaalikampanjan rahoittajat saattavat odottaa vastapalveluksia tukemiltaan poliittisilta puolueilta ja niiden läpimenneiltä ehdokkailta. Vastapalvelukset voivat olla mieluisan lainsäädännön valmistelua, toimialakohtaisia verohelpotuksia, tehokkaita asemakaavoja, erityisetuja, parhaita kauppapaikkoja jne. Siksi onkin erittäin tärkeää, että kaikki poliittinen vaalirahoitus on mahdollisimman läpinäkyvää.
Suomessa vaalirahoituslakia uudistettiin muutama vuosi sitten. Aukotonta siitä ei tullut, sillä lukuisat suuret vaalikampanjat jäävät edelleen täysin pimentoon. Esimerkiksi vuoden 2014 europarlamenttivaalien vaalirahoitusilmoituksen viranomaisille jättää vain valitut 13 europarlamentaarikkoa ja varasijoille jääneet 7 ehdokasta. Suomessa tämä tarkoittaa sitä, että 251 ehdokkaasta vain 20 jättää vaalirahoitusilmoituksen. Samanaikaisesti julkisuudelta täysin pimentoon jää suuria vaalikampanjoita, joissa rahaa kuluu lehtitietojen mukaan jopa yli 100 000 euroa.
Pääsääntöisesti vaalikampanjoiden rahoittajat jäävät salaisuudeksi. Sama ongelma koskettaa myös eduskuntavaaleja. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että europarlamentti- ja eduskuntavaaleissa ehdokkaaksi pääsevät yleensä pitkän poliittisen uran tehneet henkilöt. Monet heistä ovat osallistuneet paikallis- ja valtakunnanpolitiikkaan, joten heillä on usein myös vaikutusvaltaa päätöksenteossa.