Keskustelu Tanskan pääministerin Lars Løkke Rasmussenin kanssa Euroopan tulevaisuudesta

Viimeisten vuosien aikana Euroopan parlamentissa on käyty useita keskusteluja miljardiluokan veronkierto- ja rahanpesutapauksista. Tänä syksynä käsittelyssä on ollut tanskalaisen Danske Bankin rahanpesuskandaali. Tanskalaispankin Viron-yksikössä pestiin rahaa jopa 200 miljardin euron arvosta. Ensimmäinen vinkki rikollisesta toiminnasta tuli Venäjän keskuspankilta jo vuonna 2007, mutta toiminta sai jatkua vielä vuosikausia. Kukaan ei ollut halukas puuttumaan rikolliseen toimintaan ja rahanpesun valvonnassa epäonnistuttiin totaalisesti.
Tapauksen ilmiantaja britti Howard Wilkinson oli kuultavana marraskuun lopulla parlamentin talousrikoksia, veropetoksia ja veronkiertoa käsittelevässä TAX3-erityisvaliokunnassa. Wilkinsonin esittämien todisteiden mukaan Tanskan rahoitusvalvontaviranomainen on tietoisesti sulkenut silmänsä ongelmilta, ja jopa kokenut velvollisuudekseen auttaa kotimaansa pankkia sen vaikeassa tilanteessa. Valvontaviranomaisen tehtävä ei varmasti ole auttaa kotimaansa pankkia, vaan valvoa sitä. Mikäli Wilkinsonin antamat tiedot pitävät paikkansa, vaikuttaa rahoitusvalvontaviranomaisen toiminta ammattitaidottomalta ellei jopa korruptoituneelta. Rahanpesun torjuntaa, viranomaistoimintaa ja tietojenvaihtoa eri maiden välillä tulee tehostaa. Toivottavasti pääministeri Rasmussen ja kollegansa tekevät kaikkensa, jotta vastaavanlaista ei enää tapahdu yhdessäkään EU-maassa. Kun pankkimaailmassa havaitaan rikoksia, on erityisesti toimintaa valvovien viranomaisten velvollisuus puuttua niihin välittömästi.

Skip to content