Vuosikertomus Euroopan investointipankin rahoitustoiminnan valvonnasta 2015 – Euroopan investointipankin rahoitustoimintaa koskeva vuosikertomus

Arvoisa puhemies, komissaari Moscovici on tänään kiinnittänyt huomiota myös kansalaisten tarpeisiin ja huolenaiheisiin, joten kerron Teille yhden tuoreen esimerkin Suomesta, jossa on keskusteltu Euroopan investointipankin johtajien suurista palkkioista ja korvauksista. Palkan lisäksi maksettavat korvaukset voivat nousta jopa satoihin tuhansiin euroihin. Niitä maksetaan myös kompensaationa tuottoisan työn jättämisestä, jos johtaja päättääkin vaihtaa työnantajaa sellaiseen työnantajaan, joka maksaa huonompaa palkkaa. Kyse ei ole edes välttämättä kultaisesta kädenpuristuksesta johtajan vaihdoksen sujuvoittamiseksi, vaan korvauksia maksetaan täysin oma-aloitteisesti lähteville johtajille.

Nämä oikeustajua haastavat korvaukset eivät ole rajoittuneet vain Euroopan investointipankkiin, vaan koskevat monia muitakin, kuten komissaareja. Pidättekö näitä piiloon rakennettuja korvauksia kohtuullisina? Eivätkö ne anteliaisuudessaan lähesty järjestelmän sisäänrakennettua korruptiota?

Skip to content