Tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomuksen 2022 esittely

Arvoisa puhemies, EU ja sen monet jäsenvaltiot velkaantuvat huolestuttavalla tavalla. Viime vuonna EU:n velka kasvoi yli 100 miljardia ja oli vuoden lopussa 344 miljardia euroa.

Tilintarkastajien vuosikertomus on huolestuttavaa luettavaa. EU:n budjettimenoja koskevat virheet lisääntyivät huomattavasti. EU:n talousarvioon kohdistuva kokonaisriski oli vuoden lopussa lähes 250 miljardia euroa. Koska korttitalo romahtaa?

Veronmaksajien rahojen käytössä tulee olla tarkka. Miten näitä varoja sitten käytetään? Esimerkiksi Italiassa viljelijä sai EU-tukea sitruunapuiden ylläpitämiseen. Maataloustuet juoksivat, vaikka alueella ei kasvanut ainuttakaan sitruunapuuta. Kansalliset viranomaiset eivät kumma kyllä tätä pikkuseikkaa havainneet.

On tärkeää, että jokainen euro, joka ohjataan EU:n budjetin kautta, käytetään avoimesti ja tehokkaasti. EU:n tulisi keskittyä perustehtäviinsä ja karsia turhia menoja. Tarvitsemme myös parempaa valvontaa varojen käyttöön.

Skip to content