Eurooppalainen medianvapaussäädös

Arvoisa puhemies, median itsenäisyys ja moniäänisyys ovat tärkeitä tavoitteita. Juhlapuheissa kaikki näyttääkin sujuvan mainiosti, ja demokratia kukoistaa useissa EU-maissa, joissa median sanotaan olevan riippumaton.

Todellisuus saattaa kuitenkin poiketa mielikuvista paljon enemmän kuin uskommekaan. Ja nyt puhun erityisesti kotimaastani, jonka mediamaailman tunnen parhaiten.

Suomessa olen kohdannut tilanteita, joissa median riippumattomuuteen vaikutetaan suoraan omistajuuden kautta. Erityisesti ne median omistajat, jotka itse toimivat aktiivisesti politiikassa tai ovat poliitikkojen vaalitukijoita, pystyvät helposti vaikuttamaan siihen, että saavat itselleen ja omien liiketoimintojensa edistäjille positiivista julkisuutta ja samalla vaalimenestystä.

Näin myös bisnekset hoituvat paremmin. Riskinä tietysti on, että vastaan tulee ennemmin tai myöhemmin uskottavuusongelmia. Siksi pidänkin erittäin tärkeänä tavoitetta, jossa median omistajuuteen pyritään saamaan nykyistä enemmän läpinäkyvyyttä.

Skip to content