Viime päivinä Suomessa on uutisoitu hyvin näyttävästi erään itävaltalaisen puolueen vaalirahoitussotkuista. Venäläisen oligarkin lähipiiriläisenä esiintynyt henkilö tarjosi vuonna 2017 lavastetussa tilanteessa vaalirahaa itävaltalaispuolueelle, joka lupasi vastapalveluksena järjestää julkisia urakoita. Paljonko rahaa on liikkunut ja kenelle, on jäänyt epäselväksi. Vaalirahoitus on mitä tärkein ja ajankohtaisin aihe tällä hetkellä myös Suomessa.
Huhtikuussa 2019 meillä järjestettiin eduskuntavaalit, ja europarlamenttivaalit pidetään tulevana sunnuntaina 26.5.2019. Sanomalehdissä, TV:ssä, maanteiden varsilla sekä katukuvassa on nähty kuukausikaupalla näyttäviä vaalikampanjoita, joiden hintalaput ja todelliset maksajat eivät näytä kiinnostavan omien taloushaasteidensa kanssa kamppailevia medioita.
Noin 10 vuotta sitten uudistetun vaalirahoituslain mukaan suomalaiseen vaalirahoitukseen piti saada lisää läpinäkyvyyttä. Kuinka hyvin siinä sitten onnistuttiin? Esimerkiksi demareiden Eero Heinäluomalla on hyvin näyttävä vaalikampanja, jossa hän mainostaa TV:ssä, lehdissä ja katukuvassa. Kuka maksaa Eeron vaalilaskut? Toistaiseksi en ole löytänyt vastausta kovinkaan monen ehdokkaan kohdalla, en Eeronkaan.
Vaalien ehdokkaat voivat täyttää Valtiontalouden tarkastusviraston sivuilla (vaalirahoitusvalvonta.fi) ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan, sen kustannuksista ja rahoittajista. Eeron vaalirahoituksesta ei ole ennakkoilmoitusta tehty ainakaan 23.5. mennessä, siis kolme päivää ennen vaaleja. Mainoksissaan Eero kertoo maksajaksi ”Tukiyhdistys” tai ”Hyvä Suomi”, mikäli olen oikein tulkinnut ilmoitustekstejä.
Äänestäjien kuluttajansuojan kannalta on tärkeää, että kaikki vaalirahoittajat ja lahjaksi saadut rahasummat kerrotaan rehellisesti äänestäjille. Olennaisen tärkeä tieto äänestäjälle on vaaliuurnille mentäessä se, kenen etuja ehdokas, tuleva kansanedustaja tai europarlamentaarikko, tulee edistämään luottamustehtävässään: suurisuisten lobbareiden vai veroparatiisiyritysten? Äänestäjänsä vai rahoittajansa etuja?