Päätöksenteon avoimuuden puolesta!

Helsingin Uutisissa pohdittiin maaliskuussa 2021 Helsingin pormestarimallin valuvikoja. Valta on elitistynyt ja keskittynyt. Samalla valtuuston pienpuolueiden asema on heikentynyt. Käytännössä johtoryhmät ja erilaiset työryhmät vievät eteenpäin valtuuston hyväksymiä strategisia tavoitteita. Koska niiden pöytäkirjat eivät ole julkisia asiakirjoja, jää niiden valmistelemat ja edistämät asiat julkisuudelta piiloon.

Olen toiminut erilaisissa kunnallisissa ja valtiollisissa luottamustehtävissä noin 30 vuotta. Voin vakuuttaa, että vallan keskittymistä pienelle piirille tapahtuu ilman pormestariakin.

Usein johtavien virkamiesten ja luottamushenkilöiden oma asenne päätöksenteon laillisuuteen, rehellisyyteen ja avoimuuteen on ratkaisevassa roolissa. Kun valta keskittyy pienelle piirille, se voi sopia monista asioista, myös erilaisista lehmänkaupoista. Ne liittyvät usein kiinteistökauppoihin, kaavoitukseen ja poliittisiin virkanimityksiin. Ei-julkiset, luottamukselliset ja salaiset asiakirjat päätöksenteossa, ilman mitään järkevää perustetta, ovat myrkkyä demokratialle.

Jos on rehelliset ja pyyteettömät aikeet viran tai luottamustehtävän hoitamisessa, ei tarvita nykyistä päätöksenteon salailukulttuuria. Sama sääntö koskee myös vaalirahoitusta. Jos vaalirahaa lahjoitetaan ehdokkaan kampanjaan pyyteettömästi, ilman odotuksia vastapalveluksista, voidaan kaikki vaalirahoittajat, jos sellaisia on, nimetä Valtiontalouden tarkastusviraston ehdokassivustolla osoitteessa www.vaalirahoitusvalvonta.fi. Mielestäni kyseinen sivusto on äänestäjän tärkein apuväline. Se on jopa tärkeämpi kuin vaalikoneet.

Oma tavoiteeni kaikissa luottamustehtävissä on aina ollut lisätä päätöksenteon avoimuutta. Mitä vähemmän sallitaan ei-julkisia asiakirjoja ja mitä vähemmän sallitaan ei-julkista vaalirahaa, sen vähemmän on väärinkäytöksiä. Päätöksenteon eri vaiheiden mahdollisimman avoin käsittely on tehokkain tapa estää laittomuuksia ja väärinkäytöksiä.

Pirkko Ruohonen-Lerner

Kuntavaaliehdokas, PS

Ehdokasnumero 466

Helsinki

Skip to content