Työntekijöiden lähettäminen työhön toiseen jäsenvaltioon

Arvoisa puhemies, tällä hetkellä yli 8 miljoonaa EU-kansalaista työskentelee tai etsii töitä toisessa jäsenvaltiossa. Suurin osa heistä on hyvin koulutettuja ammattilaisia. Tämän lisäksi Euroopassa on 1,6 miljoonaa rajatyöläistä. He työskentelevät eri maassa kuin missä he asuvat. Lopuksi on vielä lähetetyt työntekijät, jotka tekevät lyhyitä työkomennuksia ulkomailla. Heitä on noin 1,5 miljoonaa.

Kuului työntekijä sitten mihin tahansa edellä mainitusta ryhmistä, oleellista on tämä: heille kuuluu sama palkka samasta työstä. Kahden kerroksen työmarkkinat, joissa ulkomaalaiset ansaitsevat huomattavasti kotimaisia työntekijöitä vähemmän, eivät yksinkertaisesti toimi ja aiheuttavat paljon ongelmia. Ne myös vääristävät yritysten välistä kilpailua ja sotivat EU:n perusarvoja vastaan.

Skip to content