Suojeleva Eurooppa – puhdasta ilmaa kaikille

Arvoisa puhemies, hyvä ilmanlaatu on olennainen asia meidän kaikkien hyvinvoinnille, minkä johdosta oli helppo äänestää tämän tärkeän asian puolesta.
Olen erittäin tyytyväinen siihen, että päätöslauselmassa huomioidaan myös sisäilman epäpuhtaudet. Ihmiset viettävät valtaosan ajastaan sisätiloissa, joissa ilmanlaatu voi olla huomattavastikin saastuneempaa kuin ulkona. Meillä on paljon ihmisiä, jotka joutuvat loppuelämänsä sairastamaan altistuttuaan huonolle sisäilmalle. Erään arvion mukaan esimerkiksi Suomessa on jopa kahdeksansataatuhatta ihmistä, jotka altistuvat päivittäin sisäilmaongelmille niin kodeissa kuin työpaikoillakin. Monet altistuneista ovat menettäneet jopa työkykynsä.
Home- ja kosteusvauriot vaivaavat lukuisia julkisia ja yksityisiä rakennuksia, kuten esimerkiksi päiväkoteja, kouluja, toimistokiinteistöjä, sairaaloita ja asuntoja. Puhdas ilma on tärkeä osa meidän kaikkien terveyttä ja hyvinvointia, minkä johdosta kannatan ilmanlaadun parantamiseen tähtääviä toimia.

Skip to content