Innovoinnin ja talouskehityksen tehostaminen tulevaisuuden tilanhoidossa EU:ssa (A8-0163/2016 – Jan Huitema)

YK:n arvion mukaan maapallon väestö kasvaa seitsemästä miljardista yli yhdeksään miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Tämän takia elintarvikkeiden tuotantoa täytyy kasvattaa merkittävästi. Seuraavan viidentoista vuoden aikana maataloustuotanto on kaksinkertaistettava.

On erittäin tärkeää vähentää myös ruuan tuhlausta. Joidenkin arvioiden mukaan 1,3 miljardia tonnia elintarvikkeita joutuu vuosittain hukkaan. Pelkästään Euroopassa heitetään pois 100 miljoonaa tonnia ruokaa vuodessa. Tähän meillä ei ole varaa.

Tulevaisuudessa on kehitettävä järjestelmiä, joissa syömäkelpoiset ja myymättä jääneet elintarvikkeet jaetaan hyväntekeväisyyteen ja pilaantuneet ruuat palautetaan takaisin ravintokiertoon kompostoimalla. Myös ruokatottumuksia on syytä muuttaa. Asianmukaista ravitsemustietoa pitäisi jakaa kodeissa ja kouluissa, jotta terveellistä ja ekologista ruokavaliota opitaan noudattamaan jo lapsuudessa.

Kaikesta valistustyöstä huolimatta meidän on varauduttava siihen, että väestönkasvu sekä keskitulojen nousu johtavat lihan ja maitotuotteiden kysynnän kasvuun. Näiden tuotantomääriä ei tule nostaa lyhytnäköisillä ratkaisuilla. Esimerkiksi lihantuotannossa liiallinen lääkintä voi johtaa antibioottiresistenssiin, kun lääkkeet menettävät tehonsa.

Maataloutta ei tule kehittää vain luonnon tai kuluttajan näkökulmasta. On myös taattava, että viljelijät saavat työstään kohtuullisen toimeentulon. EU:n maatalousala on unionin talouden keskeinen pilari, joka turvaa huoltovarmuutta sekä työllistää kymmeniä miljoonia maatiloilla ja elintarvike- ja vähittäismyynnin parissa. Huiteman mietintö on tärkeä ja sisältää paljon kannatettavia esityksiä, siksi äänestin sen puolesta.

Skip to content