Elintarvikemarkkinoilla pienten tuottajien ja suurten kauppaketjujen väliset kauppasuhteet ja neuvotteluasemat ovat usein epäsuhtaisia, mikä johtaa helposti hyvän kauppatavan vastaisiin käytäntöihin.
Näihin epäkohtiin on puututtava, jotta voidaan taata kohtuulliset tulot alkutuottajille ja laaja tuotevalikoima kuluttajille. Unioni tarvitsee yhteiset pelisäännöt, sillä kauppiaiden vapaaehtoinen itsesäätely ei ole onnistunut ratkaisemaan näitä ongelmia.
Hyvän kauppatavan vastaisista käytännöistä pitäisi pystyä tekemään ilmoituksia nimettömänä. Jos pienyrittäjän koko liiketoiminta on yhden kauppaketjun varassa, hän on selvästi asemassa, josta on vaikea lähteä tuomaan esiin epäkohtia omalla nimellä.
Epäreilut neuvotteluasemat ovat arkipäivää myös Suomessa, jossa päivittäistavarakauppa on erittäin keskittynyttä. Suomessa suuret kauppaketjut voivat esimerkiksi kerätä toimittajilta monesti niin sanottua markkinointirahaa. Aina ei ole selvää, saadaanko rahalla markkinointia vai onko se vain pakollinen kynnysraha, jolla taataan tuotteen pääsy hyllyyn.
Tällaisista käytännöistä kärsivät sekä ruoan tuottajat että kuluttajat. Valikoima supistuu, ruoan hinta nousee ja tuottajien ansiotaso laskee. Ruoan kuluttajahinta nousi Suomessa vuosina 2010–2014 peräti 18,7 prosenttia, kun EU-maiden keskimääräinen nousu jäi 9,7 prosenttiin. Viimeisen vuoden aikana Euroopan parlamentissa on keskusteltu useita kertoja köyhyydestä sen eri muodoissa, esimerkiksi energiaköyhyydestä. Ehkä meidän pitäisi seuraavaksi puhua ruokaköyhyydestä?
Czesakin mietinnössä esiin nostetut ongelmat eivät ole uusia. Vuodesta 2009 lähtien parlamentti on hyväksynyt peräti viisi vähittäiskaupan ongelmia käsittelevää päätöslauselmaa. Nyt on aika toimia.