2015

Lisää läpinäkyvyyttä, koordinointia ja lähentymistä unionin yhtiöveropolitiikkoihin

Arvoisa puhemies, on ilo tehdä työtä oikeudenmukaisemman verotuksen puolesta. Iloitsen myös siitä että, meitä on paljon. Yritys, joka ei maksa veroja maahan, jossa se toimii, nauttii rehellisten yritysten ja kansalaisten ylläpitämistä palveluista. Veronkiertäjät saavat käyttöönsä koulutettua työvoimaa, ne saavat käyttää julkisia palveluja, ne saavat käyttää muiden veroilla rakennettuja moottoriteitä ja rautateitä ja niin edespäin. Toisin […]

Lisää läpinäkyvyyttä, koordinointia ja lähentymistä unionin yhtiöveropolitiikkoihin Read More »

Tilintarkastustuomioistuimen vuoden 2014 vuosikertomuksen esittely

Arvoisa puhemies, maksujen kokonaisvirhetaso on toistuvasti, vuodesta toiseen, ollut korkealla tasolla. Tilanteeseen pitää saada parannus ja todellinen muutos. Jos näin ei tapahdu, vastuuvapauden myöntämisen edellytyksiä tulee arvioida kriittisemmin. Tilintarkastustuomioistuin on antanut jo 20 vuoden ajan maksujen laillisuudesta ja asianmukaisuudesta kielteisen lausunnon. Miettikää, mitä tapahtuisi yksityisessä yrityksessä, jos sen toiminnasta annettaisiin säännöllisesti ja rutiininomaisesti joka ikinen

Tilintarkastustuomioistuimen vuoden 2014 vuosikertomuksen esittely Read More »

Veropäätökset ja muut luonteeltaan tai vaikutuksiltaan samankaltaiset toimenpiteet

Arvoisa puhemies, on tärkeää muistaa, että EU:n ja jäsenvaltioiden päätökset tuntuvat myös unionin rajojen ulkopuolella. Tähän liittyen on hienoa, että kehitys- ja valtiovarainministeriöiden sekä verohallintojen yhteistyötä painottava muutosehdotus meni läpi. Toisaalta on ikävää, että moni hyvä esitys karsiutui äänestyksissä valiokunnassa. Yksi tällainen esitys oli, että komissio selvittäisi hankintadirektiivin seuraavalla uudistuskierroksella, olisiko mahdollista lisätä verotuksen läpinäkyvyyttä

Veropäätökset ja muut luonteeltaan tai vaikutuksiltaan samankaltaiset toimenpiteet Read More »

Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla – Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton sopimus tilejä koskevasta automaattisesta tiedonvaihdosta – Säästöjen tuottamien korkotulojen verotus: säästödirektiivin kumoaminen

Arvoisa puhemies, rehellisillä ja kunniallisilla kansalaisilla ja yrityksillä on ollut tapana maksaa maksukykynsä mukaan niille kuuluvat verot ja maksut yhteisiä pelisääntöjä noudattaen. LuxLeaksin tapaus osoittaa kuitenkin, että näin ei aina toimita. Jos nykymeno jatkuu, menettävät jäsenvaltiot edelleen merkittävän paljon verotuloja ja joutuvat ottamaan lisää velkaa, jotta kansalaisten peruspalvelut voidaan jatkossakin turvata. Mielestäni verohallinnolla on oltava

Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla – Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton sopimus tilejä koskevasta automaattisesta tiedonvaihdosta – Säästöjen tuottamien korkotulojen verotus: säästödirektiivin kumoaminen Read More »

Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistaminen

Arvoisa puhemies, oikeus maisemaan on mielestäni perusoikeuden kaltainen oikeus. Vaatimukset rajoittaa julkisten tilojen kuvaamista, vaikkakin vain kaupallisiin tarkoituksiin, kuuluvat mielestäni menneille vuosikymmenille. Olen saanut paljon palautetta tästä mietinnöstä erityisesti nuorilta internetin käyttäjiltä, joille pelkkä ajatus siitä, että julkisen tilan käyttöä ruvettaisiin rajoittamaan, tuntuu mahdottomalta ymmärtää. Euroopassa vallitsee suurtyöttömyys. Työttömyydestä kärsivät erityisesti nuoret, joista ainakin osa

Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistaminen Read More »

Resurssitehokkuus: siirtyminen kohti kiertotaloutta

Arvoisa puhemies, maapallon resurssien ylikulutus on meidän kaikkien yhteinen ongelma, jota pyritään ratkaisemaan myös kiertotaloudella. Meidän on syytä lisätä kaikkien ihmisten tietoisuutta. Kierrätys, laitteiden huolto, korjaus ja uudelleenkäyttö säästävät raaka-aineita ja rahaa niin teollisuudessa kuin kotitalouksissakin. Yhtenä esimerkkinä haluan korostaa myös teollisuusyritysten vastuuta ja velvollisuutta valmistaa korkeatasoisia ja kestäviä kodinkoneita ja muita laitteita. Vuosikymmenten varrella

Resurssitehokkuus: siirtyminen kohti kiertotaloutta Read More »

Päätös toimintasuunnitelmasta, joka koskee oikeudenmukaisempaa yhtiöverojärjestelmää EU:ssa

Arvoisa puhemies, pidän hyvänä sitä, että EU:ssa käydään julkista keskustelua siitä, miten veronkiertoa ja aggressiivista verosuunnittelua voitaisiin torjua. Valitettavasti emme ole löytäneet ratkaisua niihin globaalin talouden asettamiin haasteisiin, joiden avulla tietyt monikansalliset yritykset saavuttavat lähellä nollatasoa olevan veroprosentin, ja tämä haittaa myös oikein toimivia veronmaksajia. Yhtenä ratkaisuna on esitetty maakohtaista raportointia eli mallia, jossa yritykset

Päätös toimintasuunnitelmasta, joka koskee oikeudenmukaisempaa yhtiöverojärjestelmää EU:ssa Read More »

Skip to content