Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistaminen

Arvoisa puhemies, oikeus maisemaan on mielestäni perusoikeuden kaltainen oikeus. Vaatimukset rajoittaa julkisten tilojen kuvaamista, vaikkakin vain kaupallisiin tarkoituksiin, kuuluvat mielestäni menneille vuosikymmenille. Olen saanut paljon palautetta tästä mietinnöstä erityisesti nuorilta internetin käyttäjiltä, joille pelkkä ajatus siitä, että julkisen tilan käyttöä ruvettaisiin rajoittamaan, tuntuu mahdottomalta ymmärtää.

Euroopassa vallitsee suurtyöttömyys. Työttömyydestä kärsivät erityisesti nuoret, joista ainakin osa voi työllistää itsensä luovien alojen parissa hyödyntäen esimerkiksi internetin tarjoamia rajattomia mahdollisuuksia. Siksi ei pitäisi asettaa rajoituksia ja uusia esteitä nuorten omaehtoiselle työllistymiselle, vaan esteitä tulisi ennemminkin purkaa ja siten madaltaa kynnystä ryhtyä yrittäjäksi. Viime vuosina on puhuttu paljon paremmasta ja kevyemmästä sääntelystä. Toivon, että tämä tavoite toteutuisi, ja toivon, että oikeus maisemaan olisi tulevaisuudessa nykyistä laajempi perusoikeuden kaltainen oikeus.

Skip to content