Muita aiheita

Terveelliset elämäntavat ja aktiivisena ikääntyminen EU:ssa (keskustelu)

Masentumisen välttämiseksi on osattava sopeutua vanhenemiseen ja jatkettava aktiivista elämää. Täytyy lähteä ulos ja osallistua elämään. Pysähdymme helposti työuran jälkeen liiaksi, vaikka haaveet, tekeminen ja elämänilo kuuluvat myös vanhuuteen. Ikääntyessä on tärkeää, että voimme pitää yllä myönteisiä muistoja menneestä elämästä ja itsestä. Niitä täytyy pitää yllä muistelemalla, mielellään yhdessä. Vanheneminen on hidas suru. Me menetämme […]

Terveelliset elämäntavat ja aktiivisena ikääntyminen EU:ssa (keskustelu) Read More »

Opettajien työolot EU:ssa

Opettajien työolojen parantamiseksi on tärkeää kuunnella kouluissa työskentelevien opettajien ääntä, jotta työolosuhteita voidaan aidosti parantaa. Opettajat tietävät parhaiten, millaisissa rakennuksissa, työtiloissa ja luokkahuoneissa oppilailla on parhaat mahdollisuudet oppia ja kukoistaa. Inkluusiota kouluissa on tarkasteltava uudelleen tavallisen luokanopettajan näkökulmasta. Millaiset resurssit luokanopettajalla on, varsinkin tehostetun tuen tai erityisen tuen oppilaiden sekä erilaisten muiden huomioon otettavien asioiden

Opettajien työolot EU:ssa Read More »

Venäjägate: väitteet Venäjän sekaantumisesta Euroopan unionin demokraattisiin prosesseihin

Arvoisa puhemies, Venäjän sekaantuminen EU:n demokraattisiin prosesseihin herättää huolta ja vaatii päättävää vastausta. Viime syksyn Slovakian parlamenttivaaleissa uutisoitiin laajamittaisesta venäjämielisen propagandan leviämisestä. Yleensä julkisessa keskustelussa on keskitytty oikeistopuolueiden Venäjä-yhteyksiin. Usein keskustelusta unohtuu muuta poliittista kantaa edustavien vastaavat synnit. On tosiasia, että monet näkyvät demarit ovat innokkaasti olleet lobbaamassa energiariippuvuutta Venäjästä, jonka avulla Venäjä on sittemmin

Venäjägate: väitteet Venäjän sekaantumisesta Euroopan unionin demokraattisiin prosesseihin Read More »

Euroopan puolustusteollisuuden vahvistamista yhteistoiminnallisten hankintojen avulla koskeva väline (EDIRPA)

Puolitoista vuotta jatkunut Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa korostaa tarvetta vahvistaa omaa puolustusteollisuuttamme. Tämän asetuksen tavoitteena on vahvistaa Euroopan puolustusteollisuutta kannustamalla jäsenvaltioita tekemään yhteistyötä puolustusalan hankinnoissa. Lisäksi sillä tuetaan jäsenvaltioiden pyrkimyksiä täydentää asevarastojaan, jotka ovat ehtyneet Ukrainan armeijalle siirretyn materiaalin johdosta. Pidän kannatettavana sitä, että puolustusalan hankinnoissa tehdään Euroopan tasolla yhteistyötä. Yhteishankinnoilla takaamme sen, että järjestelmät toimivat

Euroopan puolustusteollisuuden vahvistamista yhteistoiminnallisten hankintojen avulla koskeva väline (EDIRPA) Read More »

Toimittaja Jamal Khashoggin murha Saudi-Arabian Istanbulin konsulaatissa

Arvoisa puhemies, toimittajan työstä on tullut vaarallista. Toimittajien suojelukomitean mukaan 64 toimittajaa on saanut surmansa jo tämän vuoden aikana ympäri maailmaa. Yksi heistä on Khashoggi, joka murhattiin Saudi—Arabian konsulaatin tiloissa Istanbulissa. On äärimmäisen tärkeää, että Khashoggin kuolemasta suoritetaan pikaisella aikataululla avoin tutkinta, jotta tapahtumien kulkuun saadaan selvyys ja murhasta vastuulliset oikeuden eteen vastaamaan teostaan. Ei

Toimittaja Jamal Khashoggin murha Saudi-Arabian Istanbulin konsulaatissa Read More »

Verkkovierailujen tukkumarkkinat

Arvoisa puhemies, on hyvä, että verkkovierailuiden tukkumarkkinoille Euroopassa asetetaan ensi kesänä hintakatto. Esitys on kuitenkin ongelmallinen. Suomessa se merkitsee hintojen nousua. Samalla kyseessä on tulonsiirto operaattoreille, joiden alueelle matkustavia on paljon. Jos mobiilidatan siirtohinta nousee, esityksellä on vaikutuksia tiedonkulkuun ja muuhun taloudelliseen toimintaan. On esitetty myös huolia siitä, että tässä yhteydessä tapahtuu tulonsiirtoja vähän matkustavilta

Verkkovierailujen tukkumarkkinat Read More »

Satamapalvelujen markkinoille pääsy ja satamien rahoituksen avoimuus

Arvoisa puhemies, ehdotus on hyvä. Toki se on vesittynyt, viivästynyt ja osin epätäydellinen, mutta päivän päätteeksi, siinä on enemmän hyvää kuin huonoa. EU:n satamat tarvitsevat yhtenäiset, ketään syrjimättömät pelisäännöt. Läpinäkyvyys ja avoimet menettelyt ovat kaikkien etu. Nyt äänestettävä ehdotus omalta osaltaan vahvistaa näitä sääntöjä. Siksi kannatan sitä.

Satamapalvelujen markkinoille pääsy ja satamien rahoituksen avoimuus Read More »

Skip to content