Vihapuhe, populismi ja valeuutiset sosiaalisessa mediassa sekä EU:n niitä koskevat toimet

Arvoisa puhemies, itse olen toiminut mukana politiikan parissa yli 30 vuotta ja olen viimeisten vuosien aikana liian usein joutunut toteamaan, että uutinen, joka on tehty jostakin tilaisuudesta tai tapahtumasta, on voimakkaasti värittynyt sen kirjoittajan oman poliittisen näkemyksen mukaisesti, joka usein vastaa mediatalon omistajan näkökulmaa.

Usein nämä ylilyönnit tapahtuvat juuri ennen vaaleja, kun halutaan vaikuttaa siihen, mitä puoluetta tai ehdokasta kansalaisten ei tulisi missään tapauksessa äänestää. Kun tällainen uutisointi ylittää tietyn rajan, kääntyvät ne kuitenkin esittäjänsä tarkoitusperiä vastaan, sillä kansalaiset osaavat itsekin ajatella ja tehdä itsenäisiä äänestyspäätöksiä. Ennen vaaleja uutisoidaan usein myös tulevasta vaalituloksesta sekä puolueiden että tulevien valittujen ehdokkaiden osalta, koska halutaan, että äänestäjät siirtyvät voittajan kelkkaan.
On ikävä todeta, mutta perinteisenkin median olisi toisinaan syytä katsoa peiliin, kun keskustelemme virheellisistä tiedoista, propagandasta ja suoranaisista valeuutisista.

Skip to content