Vähimmäistulojärjestelmät EU:ssa

Komission puheenjohtaja Junckerin mainitseman ”asianmukaisen” tulotason turvaaminen valtaosalle väestöstä tulee olemaan valtava kysymys jo lähitulevaisuudessa. Työpaikkojen määrä on vähenemässä ja varallisuus kertymässä lähinnä valmiiksi varakkaille. Asianmukaisen tulotason turvaaminen on tärkeä myös Händelin esittämän 5. kysymyksen kannalta, jossa tarkastellaan vähimmäistulojärjestelmien aiheuttamaa pitkäaikaista riippuvuutta.

Suomen hallitus kokeilee lähitulevaisuudessa niin sanottua perustuloa, jonka tavoitteena on rohkaista kansalaisia ponnistamaan pois tukiriippuvuudesta. Perustulon on tarkoitus turvata tietty elintaso kaikille, kannustaa työllistymiseen ja vähentää sosiaalitukien byrokraattista taakkaa.

Sillä voidaan pyrkiä osittain tai kokonaan korvaamaan muut sosiaalietuudet. Suomessa kokeilu tulee koskettamaan 2000:ta työtöntä, joille maksetaan 560 euroa verovapaata perustuloa. Tämän tulon päälle saatavat palkkatulot eivät vaikuta perustuloon, mikä kannustaa työllistymään lyhytaikaisestikin. Yksinkertaisuutensa johdosta uusi perustulomalli voi korvata toimeentulojärjestelmiä ja vähentää hallinnollisia kustannuksia.

Nykyiset toimeentulomallit eivät välttämättä vastaa 2010-luvun työmarkkinoita, minkä takia perustulon kaltaisia kokeiluja tulisi seurata tarkasti myös EU:n tasolla. Suomen kokeilun lisäksi myös Sveitsin perustulokokeilu voi tarjota tuoreita näkökulmia toimeentulomallien uudistamiseen.

Skip to content