Vähemmistöjä koskevat vähimmäisnormit EU:ssa

Arvoisa puhemies, vähemmistöjen oikeuksien kunnioittaminen on jokaisen sivistysvaltion velvollisuus. Ihmisiä on kohdeltava yhdenvertaisesti etniseen alkuperään, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen tai muihin seikkoihin katsomatta.

Syrjimättömyys on tärkeä periaate, joka pätee kaikkiin suuntiin. En kannata myöskään positiivista syrjintää, jossa vähemmistön edustajia suositaan enemmistön kustannuksella esimerkiksi yliopistojen opiskelijavalinnoissa.

Mietinnössä kannustetaan jäsenmaita sallimaan vähemmistökielten käyttö julkisissa palveluissa ja viranomaiskontakteissa. Tähän suuntaan ollaan menossa esimerkiksi Suomessa, jossa sosiaalietuja jakava Kansaneläkelaitos on aloittanut viikko sitten jopa arabiankielisen puhelinpalveluun. Tästä aiheutuu kuitenkin kustannuksia eivätkä viranomaisresurssit välttämättä riitä palveluiden tarjoamiseen lukuisilla muilla vähemmistökielillä. Pitäisin järkevämpänä sitä, että tällaiset tilanteet hoidettaisiin maan virallisilla kielillä tai englanniksi, joka on maailmankieli.

Skip to content