Ranskassa on viime aikoina kohuttu presidentti Sarkozyn opiskelijapojan ehdokkuudesta huipputason työpaikkaan. Presidenttiä on syytetty poikansa suosimisesta. Näin Ranskassa, mutta kyllä meillä täällä Suomessakin osataan.
Virantäyttöä ei Suomessa ole perinteisesti mielletty poliittiseksi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, mutta totuus on toisenlainen. Kuntatasolla monet virat ja toimet jaetaan jäsenkirjan perusteella ja sama koskee kunnallisia yhtiöitä, säätiöitä ja yhdistyksiä, joiden työpaikkoja ei aina edes laiteta avoimeen julkiseen hakuun. Jäsenkirjan lisäksi esimerkiksi sukulaisuus tai ystävyys usein ratkaisevat avointa paikkaa täytettäessä, vaikka lain mukaan pitäisi aina valita paras hakija. Yksityisten yritysten kohdalla tämän vielä ymmärtää, mutta julkisen sektorin tulisi ehdottomasti kohdella kaikkia kansalaisia tasapuolisesti.
Nostin aiheen hiljattain esille eduskunnan suullisella kyselytunnilla, jossa tiedustelin pääministeri Vanhaselta, onko hän tietoinen siitä, etteivät Suomen perustuslain ja muiden lakien mukaiset nimitysperusteet useinkaan toteudu. Pääministeri totesi vastauksessaan jokseenkin ympäripyöreästi, että lain mukaisesta käytännöstä on pidettävä kiinni, ja korosti, että etenkin hallituksen nimityspolitiikassa kyseistä periaatetta seurataan ja noudatetaan. Pääministerin mukaan valvojien tulee puuttua asiaan, jos on tarvetta.
Pääministerin vastaus kertoo ylimalkaisuudessaan paljon suomalaisesta asenteesta poliittisia virkanimityksiä kohtaan. Ongelmalta halutaan sulkea silmät ja sen olemassaolosta vaietaan, ja yritykset avoimen keskustelun aikaansaamiseksi eivät johda mihinkään. Tämä on valitettavaa, sillä ongelma on todellinen: monissa kunnissa hyvillä työnhakijoilla ei ole mitään mahdollisuuksia tiettyihin virkoihin, sillä ne jaetaan poliittisin perustein. Etenkin näin taantuman aikana, kun työpaikoista kilpailevat yhä useammat, tulisi oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden olla tärkeimpiä hakuperiaatteita.