Oikeusvaltioperiaatteen toteutuminen Maltalla

Maltalla korruptiota tutkinut journalisti ja bloginpitäjä Daphne Caruana Galizia murhattiin 16.10.2017 autopommi-iskussa. Kyseinen murha johti Maltalla mielenosoituksiin. Tiedotusvälineiden moniarvoisuuden seurantaa koskevassa maakohtaisessa raportissa 2016 todettiin, kuinka Maltan tiedotusvälineillä on markkinoiden moniarvoisuutta ja poliittista riippumattomuutta koskevia suuria riskejä. Niitä voimistivat useat tekijät, kuten toimittajien ja toimituksellisen autonomian suojelun ja itsesääntelyn puute, tiedotusvälineiden poliittinen omistajuus sekä tiedotusvälineitä koskevan lukutaidon puutteellisuus.

Toimittajat ilman rajoja -järjestön julkaisemassa tiedotusvälineiden vapautta käsittelevässä indeksissä 2017 todettiin, että Maltalla sanavapautta rajoittavat erityisesti kunnianloukkausta koskevat lait, joiden nojalla voidaan tuomita sakkoja tai vankeutta ja joita etenkin poliitikot käyttävät yleisesti toimittajia vastaan. Maltan koko poliittista kirjoa edustaneet poliitikot olivat nostaneet Daphne Caruana Galiziaa vastaan useita syytteitä kunnianloukkaukseen vedoten. Myös hänen pankkitilinsä jäädytettiin aiemmin tänä vuonna tuomioistuimen antamalla ennakkopäätöksellä, joka liittyi hallituksen ministerin nostamaan kunnianloukkauskanteeseen, jota ei ollut vielä ratkaistu oikeudessa.

Maltan tiedotusvälineiden raportoidaan joutuneen kohtaamaan voimakasta painostusta rahanpesusyytösten kohteena olevalta Pilatus-pankilta. Pilatus-pankin asiakkaat ovat olleet enimmäkseen poliittisesti vaikutusvaltaisia azerbaidžanilaisia, joiden osalta pankki ei ole noudattanut rahanpesun torjuntaa koskevassa direktiivissä edellytettyä asianmukaista huolellisuutta. Maltan on todettu myyvän kansalaisuuttaan 650 000 eurolla kolmansien maiden kansalaisille kuten esimerkiksi venäläisille, jotka saavat samalla myös EU-kansalaisuuden siihen liittyvine oikeuksineen. Maltan tilanne on hyvin huolestuttava, joten kannatan vahvasti Euroopan parlamentin 15.11.2017 hyväksymää päätöslauselmaa oikeusvaltioperiaatteen toteutumisesta Maltalla.

Skip to content