Keskustelu Suomen pääministerin Juha Sipilän kanssa Euroopan tulevaisuudesta

Tervetuloa Euroopan parlamenttiin, pääministeri Sipilä. Yhteinen tavoitteemme Euroopan unionissa on varmaankin eurooppalaisen hyvinvoinnin lisääminen. Siksi haluaisin nyt nostaa esille konkreettisista asioista erityisesti maahanmuuton, kansalaisten turvallisuuden, veronkierron estämisen ja väärinkäytösten ilmoittajien suojelun parantamisen.

Pääministeri Sipilä, syksyllä 2015 tarjositte julkisesti hulppeaa yhdeksän makuuhuoneen omakotitaloanne turvapaikanhakijoiden käyttöön. Uutinen tästä levisi myös arabimaiden medioihin, mikä entisestään lisäsi tulijoiden määrää. Monet irakilaiset nuoret miehet ovat sanoneet, että pääministerin tarjous sai heidät tulemaan nimenomaan Suomeen.

Pääministerin esittämän kutsun lisäksi Eurooppaan lähtöä miettivät saivat lehdistä lukea kuvauksia ilmaisista koulutus- ja sairaanhoitopalveluista, puhtaasta ja kauniista luonnosta ja kauniista nuorista naisista, joilla on Al-Arabia-mediaa lainaten ”vaaleat hiukset, siniset silmät ja hampaat kuin helmet”.

Pääministerin sinänsä sydämellinen kutsu oli vetovoimatekijä, jonka haittavaikutuksista joudumme nyt kärsimään suurten kustannusten, samoin naisiin ja jopa lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten muodossa. Lisäksi kansalaisten turvallisuuden tunne on heikentynyt. Pääministeri Sipilä, tunnistatteko sen, että avokätisen tarjouksenne seurauksena Suomeen on tullut paljon ihmisiä, joilla ei ole perusteita turvapaikan saamiselle, ja joita ei olisi koskaan pitänyt maahamme päästää.

Lähtömaiden ongelmat eivät ratkea siirtämällä niiden väestö Eurooppaan, vaan ongelmat on ratkaistava niiden lähteellä. Euroopan hyvinvointivaltiot eivät voi toimia koko maailman sosiaalitoimistona.

Suomessa on puhuttu paljon vanhustenhoidon tilasta. Esillä on ollut erityisesti vanhusten asumis- ja hoivapalveluita tarjoavat yksityiset yritykset. Eräs niistä on rahanahneudessaan säästänyt liikaa henkilöstökuluissa ja samalla laiminlyönyt potilasturvallisuutta. Monet yritykset ovat myös vältelleet veroja korkojärjestelyillä ja sijoittamalla valtaosan omistuksistaan veroparatiisisaarille. Vanhustenhoidon lisäksi tapaukset muistuttavat meitä siitä, että tarvitsemme tehokkaampia keinoja veronkierron vastaiseen toimintaan.

On hyvä, että pitkään pinnan alla muhineet epäkohdat tulevat ilmi. Olisi tärkeää luoda toimintakulttuuri, jossa kaikista rikoksista ja rikkeistä, kuten esimerkiksi vakavista vanhustenhoidon laiminlyönneistä, samoin veronkierrosta ja ympäristörikoksista, uskalletaan ilmoittaa valvoville viranomaisille heti kun ne havaitaan. Väärinkäytöksistä ilmoittavia henkilöitä ei tule rangaista vaan heidät tulee nähdä yleisen edun puolustajina. Heille on luotava helppokäyttöisiä ja luottamuksellisia kanavia ilmoitusten tekemiseen. Toivon, että tehokas väärinkäytösten ilmoittajien suojelu saadaan pikaisesti lainsäädäntöön kaikissa EU-maissa, myös Suomessa.

Skip to content