Delegoidun säädöksen vastustaminen: viljapohjaisten valmisruokien ja lastenruokien koostumusta ja niistä annettavia tietoja koskevat erityisvaatimukset (B8-0067/2016)

Päätin äänestää tässä asiassa ryhmääni vastaan ja kannattaa parlamentin vastalausetta komission ehdotukseen.
Päätös ei ollut vaikea. Meidän tulisi vähentää sokerin käyttöä, ei lisätä sitä. Komission ehdotus olisi toteutuessaan tarkoittanut, että vauvanruoassa sallittu sokerimäärä olisi ylittänyt kolminkertaisesti Maailman terveysjärjestön WHO:n suosituksen.
On päivän selvää, ettei tällainen ehdotus edistä lasten ja nuorten terveyttä. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että liian sokeripitoinen ruokavalio lisää lasten ylipainoa ja vaikuttaa haitallisesti lasten makutottumuksiin. Erityisesti imeväisiä tulisi suojella liialta sokerin saannilta.
Näistä syistä komission on parempi palata takaisin piirustuspöydän ääreen ja esittää parlamentille tiukempi, WHO:n suositusten mukainen ehdotus.
Haluan vielä muistuttaa, että komission ei tulisi ottaa kevyesti elintarvikesäätelyä. Itse vastustan geenimanipuloituja elintarvikkeita sekä liiallista kasvismyrkkyjen käyttöä. Ruokaa päätyy usein enemmän jäämiä kuin valmistajat ilmoittavat.
Toivon, että myös nämä näkökannat heijastuvat komission tulevaan työhön.

Skip to content