Cyprus Confidential -tietovuoto ja tarve puuttua pakotteiden kiertämisen mahdollistajiin ja vahvistaa rahanpesusääntöjä EU:ssa

Arvoisa puhemies, tämä uusi Kyproksen tietovuoto paljasti hälyttävää tietoa maan rahoitussektorin kytköksistä Venäjään. Esimerkiksi kirjanpitojätti PwC:n Kyproksen-toimisto on avustanut Putinin lähipiiriä samaan aikaan, kun Venäjä on käynyt hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Kyproslaiset yritykset ovat avustaneet EU:n pakotteiden alaisia henkilöitä pakotteiden kiertämisessä.

Maan rahoitussektori on jo pitkään ollut täynnä venäläistä rahaa. Maassa on tehty yli kahdensadan miljardin dollarin edestä venäläisten investointeja.

Nostan tässä yhteydessä esiin sijoittajien kansalaisuusjärjestelyt eli kultaiset viisumit. Kyproksella on ollut viime vuosiin asti mahdollista hankkia EU-passi kahdella miljoonalla eurolla vain kuuden kuukauden odottelun jälkeen. Monelle venäläisoligarkille EU-passin hankkiminen on siis voinut järjestyä yksinkertaisella tilisiirrolla. Pidän tärkeänä, että nämä kultaisten viisumien käytännöt kielletään koko unionin alueella ja että jo ostetut EU-kansalaisuudet mitätöitäisiin.

 

Skip to content