Muuttoliike, kehitys

Terrorismia käsittelevän erityisvaliokunnan työn tulokset ja suositukset

Arvoisa puhemies, hallitsemattomasta muuttoliikkeestä on seurannut monia ongelmia. Terrorismin uhasta on tullut todellista kaikissa EU-valtioissa. Suomessa tämä saatiin kokea, kun turvapaikanhakijana maahan tullut henkilö puukotti jihadistisessa tarkoituksessa kymmentä ihmistä Turussa elokuussa 2017. Kaksi uhreista menehtyi. EU:n ulkorajoja on turvattava tehokkaammin ja ihmisten taustat on pystyttävä tarkastamaan, jotta estetään vaarallisten henkilöiden pääsy unionin alueelle. Erityisiä haasteita […]

Terrorismia käsittelevän erityisvaliokunnan työn tulokset ja suositukset Read More »

Vuotta 2015 koskeva kertomus kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuudesta (A8-0165/2016 – Cristian Dan Preda)

Noin 1,5 miljardia ihmistä elää yhä ilman riittävää terveydenhuoltoa ja koulutusta. Suurin osa heistä on naisia. Alhainen elintaso ei ole vain kehitysmaiden ongelma. EU:n alueella on meneillään pahin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan. Muuttoliike- ja kehityspolitiikkojen välistä yhteyttä onkin vahvistettava. Vain näin voimme puuttua kansainvaellusten syihin, köyhyyteen ja sen aiheuttamaan epävakauteen. Tässä työssä on erittäin tärkeää

Vuotta 2015 koskeva kertomus kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuudesta (A8-0165/2016 – Cristian Dan Preda) Read More »

Naispuolisten pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tilanne EU:ssa (A8-0024/2016 – Mary Honeyball)

Arvoisa puhemies, kannatan naisten, lasten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Ne ovat ihmisoikeuksia, arvoja, joita EU:n tulisi aina edistää – satoi tai paistoi. Honeyballin raportti tulee totta vie sateisena päivänä. Siinä vaaditaan muun muassa avaamaan uusia laillisia maahantuloreittejä pakolaisille. Tämä kasvattaisi entisestään EU:n vetovoimaa ja lisäisi lähtijöiden määrää. En voi kannattaa tällaista politiikkaa. Entä pitäisikö LGBTI-ihmiset huomioida

Naispuolisten pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tilanne EU:ssa (A8-0024/2016 – Mary Honeyball) Read More »

Skip to content