Asiakirjojen julkisuus vuosina 2014–2015

Arvoisa puhemies, kiitos esittelijä Ferraralle hyvästä työstä. Avoimuus on tärkeää silloin, kun käsittelemme yhteisiä päätöksiä ja yhteisiä varoja. Mutta se ei yksin riitä. Julkisen tiedon täytyy olla myös helposti löydettävissä. EU:sta tietoa etsivä kansalainen, toimittaja tai vaikkapa kansalaisjärjestön edustaja ei hyödy mitään avoimuudesta, jos dokumentit ovat haudattuina hankalien hakujärjestelmien taakse. Tässä kaikilla EU-instituutioilla on varmasti parannettavaa.
Onneksi tämä huoli on huomioitu myös Ferraran mietinnössä, jossa peräänkuulutetaan muun muassa parempia käyttöliittymiä asiakirjojen löytämiseen. Avoimuudella on toki myös rajansa. TTIP-kumppanuuden kaltaisia kansainvälisiä sopimuksia neuvoteltaessa kaikki tieto ei voi olla koko ajan julkista. Se asettaisi Euroopan unionin epäedulliseen neuvotteluasemaan. Nämä ovat kuitenkin poikkeustapauksia.
Avoimuus on kaiken lähtökohta. Se on yksi tärkeimmistä keinoista kasvattaa kansalaisten luottamusta EU:ta kohtaan ja kuten kaikki tietävät, tätä luottamusta me totisesti tarvitsemme.

Skip to content