Parlamentissa äänestettiin viime viikolla myös EU:n asiakirjojen julkisuutta koskevasta mietinnöstä. Aihe on ajankohtainen, sillä esimerkiksi Yhdysvaltojen ja EU:n välillä käytäviä TTIP-neuvotteluja on kritisoitu turhasta salailusta.
Äänestin mietinnön puolesta, sillä se peräänkuulutti lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Avoimuus ei kuitenkaan yksin riitä. Julkisen tiedon täytyy olla myös helposti löydettävissä. EU:sta tietoa etsivä kansalainen, toimittaja tai vaikka kansalaisjärjestön edustaja ei hyödy mitään avoimuudesta, jos dokumentit ovat haudattuina hankalien hakujärjestelmien taakse.
Tässä kaikilla EU-instituutioilla on varmasti parannettavaa. Avoimuudella on toki rajansa. Esimerkiksi juuri kansainvälisiä sopimuksia neuvoteltaessa liian suuri läpinäkyvyys voi asettaa EU:n huonoon neuvotteluasemaan. Nämä ovat kuitenkin poikkeustapauksia. Asiakirjojen pitäisi olla lähtökohtaisesti julkisia. Avoimuus on yksi tärkeimmistä keinoista kasvattaa kansalaisten luottamusta EU:ta kohtaan ja sitä tulisi tukea.
Turkki-sopimukseen syytä suhtautua varauksella
Parlamentissa käytiin torstaina pitkä keskustelu EU:n ja Turkin välisen pakolaissopimuksen oikeudellisista näkökulmista. Lukuisat europarlamentaarikot toivat esiin huolen siitä, että pakolaisten palautusjärjestely rikkoo kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.
EU on pakolaiskriisissä puun ja kuoren välissä. Selvää on, että Turkki ei ole luotettava kumppani. Sen intresseissä ei ole pakolaiskriisin ratkaiseminen. Pikemminkin päinvastoin: pakolaiset ovat Turkille väline kiristää unionilta erilaisia myönnytyksiä, kuten esimerkiksi viisumivapaus.
Yhteistyötä Turkin kanssa on kuitenkin toistaiseksi jatkettava, jotta ihmisten salakuljetus Egeanmerellä ei lähde uuteen nousuun. Pitkän aikavälin ratkaisuksi siitä ei kuitenkaan ole. Jos EU:n pakolaisongelmaan on ylipäätään löydettävissä ratkaisu, sen avaimet ovat Brysselissä, eivät Ankarassa.