Vuokrattiinko kaupungille liikehuoneisto vai asuinhuoneistoja?

Tekninen lautakunta päätti 12.9.2006 ottaa omaan harkintaansa Työvoiman palvelukeskuksen vuokrasopimuksen, koska tilojen vuokra (16,66 euroa neliöltä kuukaudessa + kaupungin maksamia remonttikuluja) oli lautakunnan mielestä sellainen, ”josta tulee vielä neuvotella.”

Tekninen lautakunta käsittelee tätä samaa asiaa 14.11.2006. Nyt esityslistalla lukee, että lautakunnan ”vaatimuksena oli, että vuokratasoa tulisi alentaa.” Vain kokouksessa läsnäolleet tietävä, mitä päätettiin ja mitä tietoja heille vuokrauksesta annettiin päätöksenteon pohjaksi. Kokouksessa jaetun tiedon niukkuudesta eräät lautakunnan jäsenet ovat kertoneet avoimesti julkisuudessa.

Kun tieto vuokrasopimuksesta ja sen ehdoista oli vuotanut julkisuuteen, halusi tilojen omistaja, liikemies Jarmo Grönman (kok), irtisanoa jo allekirjoitetun määräaikaisen vuokrasopimuksen, joka normaalikäytännön mukaisesti velvoittaa molempia osapuolia vuokra-ajan loppuun saakka.

Työvoiman palvelukeskus oli remontoitu, henkilöstö palkattu ja tilat kalustettu kaupungin kustannuksella. Varmaankin kaikkien mielestä tarpeellinen toiminta oli valmis käynnistettäväksi. Tästä huolimatta tilakeskuksen päällikkö Ulf Blomberg suostui Grönmanin vaatimuksiin ja allekirjoitti vuokrasopimuksen purkusopimuksen kaupungin puolesta 10.10.2006, kuukausi ennen teknisen lautakunnan kokousta, jossa vuokrausasiaa käsitellään.

Sittemmin julkisuuteen on tihkunut tietoja, joiden mukaan Grönmanin henkilökohtaisesti omistamat 150 neliön suuruiset liiketilat As Oy Lundinkatu 20:ssä olisi jo keväällä 2006 päätetty muuttaa kahdeksi asuinhuoneistoksi yhtiökokouksen päätöksellä. Tästä huolimatta Grönman päätti elokuussa 2006 allekirjoittaa 2,5 vuotta kestävän liikehuoneiston vuokrasopimuksen. Saattaa olla, että taloyhtiön kanssa olisi tullut ongelmia, jos huoneistossa olisi tapahtunut uuden yhtiöjärjestyksen vastaista toimintaa.

Teknisen lautakunnan esityslistan (www.porvoo.fi, hallinto, esityslistat ja pöytäkirjat, tekninen lautakunta 14.11. asia 17) teksti herättää useita kysymyksiä: Mistä ehdoista osapuolet neuvottelivat, miksi julkisuus ei sopinut kuvioihin, miksi kaupungin edustaja Blomberg suostui tässä vaiheessa määräaikaisen vuokrasopimuksen irtisanomiseen, olivatko tilojen muutostöiden aiheuttamat kustannukset kohtuulliset, paljonko ne olivat?

Miksi viranhaltijapäätökset käytetään lautakunnissa, jos kaikki kaupunkia sitovat sopimukset ja niiden purkusopimukset allekirjoitetaan etukäteen? Miksi lautakunnan kanssa ei keskustella etukäteen tulevasta epätavallisen kalliista vuokrasopimuksesta. Jos lautakunta olisi tiennyt remonteista, toiminnan käynnistämisestä, vuokratilapulasta keskustassa (koska WSOY-kiinteistö ei ole enää reservinä), kulujen jaosta valtion kanssa, ehkä se ei olisi edes käyttänyt otto-oikeutta!

Mistä Ulf Blomberg on saanut tietoa, jonka mukaan ”valtuustossa on esitetty, että kaupungin pitäisi kilpailuttaa kerran vuodessa kaikki vuokrasopimuksensa” (Uusimaa 10.11.2006) ja Borgåbladet 11.11.2006: ”… det i offentligheten krävs att staden konkurrenssätter alla hyreskontrakt en gång per år.” Itse en ole koskaan kuullut kenenkään valtuutetun puhuvan mitään siihen viittaavaa. En ole myöskään kenenkään kuullut esittävän julkisuudessa tuollaisia vaatimuksia, jotka ovat epärealistisia.

Porvoon virkamiesjohto tietää, että heitä sitovat (ainakin teoriassa) lait, asetukset, valtuuston hyväksymät johtosäännöt ja talousarviot. Tuollaisen epämääräisen huhupuheen levittäminen paikallislehdissä karkottaa varmasti kaikki tavalliset ja luotettavat vuokranantajat, jotka hoitavat sopimusvelvoitteensa asiallisesti.

Pirkko Ruohonen-Lerner
kaupunginvaltuutettu (sit.)

Skip to content