Toteutuiko Porvoon kaupungin etu parhaalla mahdollisella tavalla?

Porvoon tilakeskusken päällikkö Ulf Blomberg ja valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen, talousjaoston jäsen, Kuninkaanportin seurantatyöryhmän jäsen ja monessa muussa mukana oleva yrittäjä Jarmo Grönman (kok.) allekirjoittivat liikehuoneiston vuokrasopimuksen 24.8.2006 Linnankoskenkadulla sijaitsevista 150 neliön suuruisista toimitiloista, joihin oli tarkoitus sijoittaa uusi Työvoiman palvelukeskus.

Määräaikaisen vuokrasopimuksen vuokra-ajaksi oli sovittu 15.8.2006-31.12.2008, lähes 2,5 vuotta ja vuokraksi 2 500 euroa kuukaudessa. Sopimukseen oli kirjattu, että tämänkin jälkeen Porvoon kaupungilla on oikeus jatkaa vuokralaisena. Huoneiston neliövuokraksi sovittiin 16,66 euroa kuukaudessa, mikä on yllättävän korkea vuokra ottaen huomioon tilojen sijainnin ja kunnon. Vuokran lisäksi Porvoon kaupungin tuli maksaa mm. eteisen kaapin purkutyöt, katon ja lattian korjaus kaappien kohdalla, keittiökaappien hankinnat ja ATK-verkkotyöt.

Vuokrasopimus sai ”poliittisen ulottuvuuden”

Kun Ulf Blombergin jo elokuussa allekirjoittama vuokrasopimus vietiin teknisen lautakunnan käsittelyyn 12.9.2006, päätti lautakunta äänestyksen jälkeen käyttää otto-oikeuttaan. Menettelyä perusteltiin vuokran määrällä, josta tulisi vielä neuvotella. Ilmeisesti teknisellä lautakunnalla ei tuolloin ollut vuokrasopimukseen, sen kustannusten jakamiseen, remontteihin ja aikatauluihin liittyviä tietoja käytettävissään.

Kun vuokrausasiasta tuli julkinen, ilmoitti valtuutettu Jarmo Grönman, että hän haluaakin päästä eroon vuokrasopimuksesta. Molempia sopimuksen osapuolia yleensä velvoittavan ja sitovan määräaikaisen vuokrasopimuksen purkuneuvottelut käytiin ja pöytäkirja allekirjoitettiin 10.10.2006. Pöytäkirjassa todettiin, että tekninen lautakunta on käyttänyt otto-oikeutta ja edellytti vuokran alentamista neuvottelun kautta. ”Vuokranantaja totesi, ettei vuokratason alentamiseen ole aihetta ja että asian saatua poliittisen ulottuvuuden hän ei enää pysty tekemään uusia sopimuksia kaupungin kanssa. Tällöin vuokrasopimuksen jatkamiselle ei löydy edellytyksiä. Vuokrasopimus päättyy 31.10.2006.”

Uudet keittiökaapit toimitilojen omistajalle

Vuokrasopimuksen ja sen liitteen mukaan vuokranantaja maksaa huoneistossa tehdyn suursiivouksen ja maalaustyöt. Vuokranantaja saa oman harkintansa mukaan poistaa tai jättää tehdyt atk-kaapeloinnit. Keittiökaapit jäävät vuokranantajan omaisuudeksi.

Porvoon kaupunki maksaa eteisen kaappien purkutyöt, katon ja lattian korjauksen kaappien kohdalla, lukituksen muutostyöt sekä keittiökaappien hankinnan.

Lehtitietojen (BBL 7.10.) mukaan Linnankoskenkadun toimitilat ehdittiin kalustaa valtuutetun, kaupunginhallituksen puheenjohtajan jne. Matti Nuutin (sd) perheyrityksestä, Porvoon Realisointipörssi Oy:stä ostetuilla käytetyillä huonekaluilla. Kalusteet oli ostettu ilman tarjouspyyntöjä, samoin toimitilat oli vuokrattu ilman julkista kuulutusta. ”Allting gick rätt till” eli kaikki meni oikein, vakuutti Nuutti Borgåbladetin haastattelussa. Porvoon Realisointipörssi Oy on myynyt Porvoon kaupungille kalusteitaan vuonna 2005 runsaalla 15 000 eurolla ja 2006 noin 10 000 eurolla.

Kunnan tekemät sopimukset ovat julkisia asiakirjoja, joten pyysin kaupungilta selvityksiä Linnankoskenkadun toimitilojen remonttikuluista ja kalusteiden hankinnoista. Saamani tiedon mukaan kumpikaan poliitikko-bisnesmies ei ole vielä lähettänyt laskujaan.

Jos vuokrausasia on hoidettu Porvoon kaupungin kannalta parhalla mahdollisella tavalla, miksi Grönman vetäytyi vuokrasopimuksesta kesken kaiken ennen kuin tekninen lautakunta ehti edes käsitellä kunnolla koko vuokrausasiaa.

Rivivaltuutettuna ihmettelen, miksi Porvoon kaupungin tilakeskus on vuokrannut Porvoon omistamasta Raatihuoneenkadun Sonera-talosta 215 neliötä toimitiloja mm. yksityiselle Medivire Työterveyspalvelut Oy:lle 7 euron neliövuokralla (sisältää lämmön ja veden) ajalle 1.4.2005-31.8.2010 kun samanaikaisesti Porvoo vuokraa ulkopuolisten omistamia tiloja itselleen ja maksaa niistä 16,66 euron neliövuokraa!

Pirkko Ruohonen-Lerner
kaupunginvaltuutettu (sit.)

Skip to content