Reilu mahdollisuus kilpailussa jättejä vastaan

Facebooktwittermail

Euroopan parlamentti keskusteli syksyn ensimäisellä täysistuntoviikolla Applen valtiontukea koskevasta päätöksestä.

Komission mukaan Applen valikoiva verokohtelu Irlannissa rikkoo EU:n valtiontukisääntöjä, koska sillä annetaan Applelle merkittävää etua verrattuna muihin yrityksiin.

Komissio päätti, että Irlannin on perittävä Applelta vuosilta 2003-2014 yhteensä 13 miljardia euroa laitonta valtiontukea, jota se on saanut verohelpotusten muodossa.

Eurooppalainen kilpailu tarvitsee tasaisen pelikentän. Jos kansainväliset suuryritykset kykenevät toimimaan lähes verovapaasti, paikalliset yritykset jäävät auttamatta toiseksi, korostin omassa puheenvuorossani täysistunnossa.

Apple on siirtänyt oman verotaakkansa pienten ja keskisuurten yritysten maksettavaksi, samoin kaikkien kansalaisten lisätaakaksi.

Jos me haluamme kasvua, jos me haluamme eurooppalaisia menestystarinoita, omia Appleja ja Facebookeja, meidän on taattava kasvuyrityksillemme reilu mahdollisuus kilpailla kansainvälisiä jättejä vastaan.

Comments are closed