Porvoolaista päätöksentekoa ilman hintalappua

Valtavasti viime vuosina palstatilaa saanut ”Öljyntorjuntakeskus” on jälleen tapetilla lööpeillä ”työvoitto, kaupunki hyrisi tyytyväisyydestä, meidän on nyt satsattava siihen” jne. Lehtitietojen mukaan konseptia on uusittu, mutta ei kerrota, millä tavalla verrattuna alkuperäiseen. Hankkeesta on tehty ei-julkinen liiketoimintasuunnitelma, joten siitä en tiedä tämän enempää.

Ilmeisesti valtio ja useat kunnat ovat sijoittamassa verovaroja perustettavaan osakeyhtiöön. Porvookin (kuka, missä?) on tehnyt periaatepäätöksen yhtiön osakkuudesta ”mutta summista ei ole vielä päästy puhumaan.”

Lehtitietojen mukaan jokin aika sitten sijoituspaikkana kilpaileva Helsinki ei ole kiinnostunut keskuksesta nyt esitetyssä muodossa. Helsinki saattaa antaa jopa rukkaset koko hankkeelle. Lehdessä ei kerrottu, miksi Helsinki on vetäytynyt. Olisi hyödyllistä tietää.

Muutama vuosi sitten sanottiin, että Porvooseen sijoittuvan Öljyntorjuntakeskuksen myötä Suomenlahden öljyvahinkoja päästään nopeasti ja tehokkaasti torjumaan. Kukapa ei olisi kannattanut öljyntorjuntaa! Eräät asiantuntijat ovat sittemmin liputtaneet öljyntorjunta-alusten puolesta. Saadaanko öljyntorjunnan paras mahdollinen panos-tuotos suhde aikaiseksi nykyisellä konseptilla?

Muutama vuosi sitten luvattiin, että Porvooseen tulee sata uutta työpaikkaa, joten kaupungin kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan sijoittamaan rahaa hankkeeseen. Nyt kerrotaan, että tuleekin kolme uutta työpaikkaa ja ilmeisesti pelkkä öljyntorjunnan tarvikevarasto kaupungin omistamalle merenrantatontille Tolkkisiin. Uutuutena Porvoosta käsin palvellaan nyt myös sisävesistöjen öljyntorjuntaa. Hyvä asia, mutta meillä Porvoossa olisi monta muutakin käyttökohdetta porvoolaisten rahoille…

Vuosina 2004-2007 Porvoon kaupunki eli porvoolaiset veronmaksajat ovat sijoittaneet öljyntorjuntakeskukseen verovaroja noin 450 000 euroa. Tämän lisäksi useat virkamiehet ja luottamushenkilöt ovat osallistuneet hankkeeseen. Myös Porvoon kaupunginjohtaja Per-Håkan Slotte (RKP) on osallistunut öljyntorjunta-alan moniin tilaisuuksiin, useita niistä on järjestetty Bretagnessa ja Pietarissa 2004-2006. Viimeksi Porvoon kaupunginjohtaja Slotte osallistui Ekologistiikka-projektiin liittyvään kokoukseen Pietarissa 7.-9.2.2007.

Mielestäni Porvoon kaikessa päätöksenteossa keskeinen ongelma on se, että tehdään jatkuvasti isoja päätöksiä ilman hintalappuja. Erilaisten projektien kokonaisseuranta puuttuu.

Jos minä saisin päättää, niin vaatisin, että Öljyntorjuntakeskuksesta ja kaikista muista suurista hankkeista (sähköisen talotekniikan osaamiskeskuksesta, Venäjä-projekteista, Kuninkaanportin projektista jne.) laadittaisiin hankkeen aloittamisesta alkaen seurantaraportteja, joissa kaikki hankkeen kulut ja tuotot, myös hankkeeseen käytetty virka-aika yhtenä kustannuseränä, olisi mukana. Raporteissa tulisi mainita myös hankkeista saadut hyödyt ja mahdolliset haitat kaupungin ja kaupunkilaisten kannalta asiaa tarkasteltuna. Näin toimimalla uudet projektit saattaisivat onnistua aikaisempia paremmin ja ehkä Porvoon kaupungin velkaantuminenkin saataisiin joskus aisoihin.
Pirkko Ruohonen-Lerner
kaupunginvaltuutettu (sit.)

Skip to content