Piilotetaanko vaalirahoitus jatkossakin yhdistysten, yhtiöiden ja säätiöiden taakse?

Facebooktwittermail

Tarastin vaali- ja puoluerahoitustoimikunnan välimietinnössä käsiteltiin ehdokkaan vaalirahoitusta. Komiteamietintö 2009:1 löytyy Oikeusministeriön nettisivuilta www.om.fi. Mietinnön sivuilla 71-75 on työryhmän kolmen jäsenen eriävät mielipiteet perusteluineen. Jarmo Korhonen (kesk.) toteaa eriävässä mielipiteessään mm. seuraavaa: ”Keskusta suhtautuu suurin varauksin ehdokkaan vaalirahoituksen rajoituksiin eri vaaleissa. Rajoitukset voi vaali- ja puoluerahoitustoimikunnan esityksen mukaan kiertää puolueyhdistysten toiminnan kautta…” Taru Tujunen (kok.) puolestaan toteaa, kuinka ”Ehdokkaan kampanjakuluille asetettu katto asettaisi ehdokkaat hyvin epätasa-arvoiseen asemaan keskenään. Kampanjakaton toteutumista olisi käytännössä myös mahdotonta valvoa…” Itse kannatin työryhmässä vaalimainonnalle asetettavia seuraavia kulukattoja: kunnallisvaalit 10 000 euroa, eduskuntavaalit 50 000 euroa ja europarlamenttivaalit 100 000 euroa sekä kaiken vaalirahoituksen laajaa avoimuutta. Mielestäni suuren rahan voimalla ostetut ja mielikuvissa usein poutapilviä hipovat vaalikampanjat eivät saisi ratkaista eri vaalien tulosta.

Tällä hetkellä käsittelemme Tarastin toimikunnassa puolueyhdistysten sekä puolueiden hallitsemien osakeyhtiöiden, säätiöiden jne. vaalirahoituksen avaamista. Voidaanko näiden tahojen toiminnan rahoittajat kertoa avoimesti äänestäjille, miten se tapahtuisi ja mikä olisi sopiva valvontaviranomainen. Helsingin Sanomien uutisessa 14.7.2009 Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) edustaja toteaa, kuinka jokaisen puolue-euron perässä juokseminen on myös resurssikysymys. VTV:n mukaan esimerkiksi satojen paikallisjärjestöjen talouden selvittäminen olisi loputon suo. On ymmärrettävää, ettei mikään virasto halua lisätyötä ilman uusia virkoja. Mikäli VTV:n resurssit riittävät 14 000 valtuutetun ja varavaltuutetun rahoitusilmoitusten (joista yli 90 prosenttia on alle 1000 euroa) tarkastamiseen, kuten uusi laki ehdokkaan vaalirahoituksesta määrää, on resurssit löydyttävä jostakin myös puolueiden paikallisyhdistysten rahoituksen avaamiseen, sillä siellä liikuvat myös suuret setelit. Jos yhdistykset, osakeyhtiöt, säätiöt yms. jätetään valvonnan ulkopuolelle, kierrätetään jatkossakin tietyille pääehdokkaille korvamerkityt suuret tukisummat niiden tilien kautta. Mielestäni valtion eli veronmaksajien maksama puoluetuki pitäisi ottaa kokonaan pois niiltä puolueilta, jotka keräävät vaalirahaa kaikenlaisilta epämääräisiltä liikemiehiltä ja heidän yrityksiltään.

Vaalirahaa jakavat esimerkiksi osuuskaupat, rakennusliikkeet ja kiinteistösijoittajat, joilla on jatkuvasti kaavoitus- ja rakentamishankkeita vireillä kunnissa. Vaalirahoitusta vastaanottanut ehdokas saattaa päätyä kotikuntansa kaavoitus- ja rakennuslautakunnan jäseneksi, jossa hän pääsee vuodesta toiseen edistämään omien vakituisten rahoittajiensa taloudellisia etuja. Siksi myös kaikkien kunnallispoliitikkojen olisi syytä kertoa laajemminkin sidonnaisuuksistaan yrityksiin ja vaalien rahoittajatahoihin, mistä aiheesta tein kesällä kirjallisen kysymyksen ao. ministerille. Lähinnä kepu ja kokoomus hallituspuolueina estivät yksittäisille vaalikampanjoille asetettavat kulukatot kokonaan, vaikka se oli työryhmän työlle asetettu keskeinen tavoite. Vanhojen valtapuolueiden asenne vaalirahoituksen avoimuuteen ja kampanjakattoihin ilmenee selkeästi heidän edustajiensa eriävissä mielipiteissä, vaikka he julistavatkin julkisuudessa kovalla äänellä avoimuuden ja läpinäkyvyyden puolesta.

Comments are closed