Viime vuosien aikana työttömien aktivointipolitiikka on johtanut järjestelmään, jossa työnantajat poimivat työvoimapoliittisilta kursseilta itselleen sopivia työharjoittelijoita useiden kuukausien palkattomille harjoittelujaksoille. Aiheesta kertoi marraskuussa Ylen MOT-ohjelma. Olen ottanut aiheen esille eduskunnan täysistunnossa budjettikeskusteluiden yhteydessä ja jättänyt siitä myös ministerille kirjallisen kysymyksen.
Työharjoittelijat ovat usein korkeasti koulutettuja, jo ennestään kokeneita työntekijöitä, ja itse harjoittelu on täyttä työtä. Siitä ei kuitenkaan työnantajan puolelta makseta mitään, vaan harjoittelijat elävät työmarkkinatuella tai työttömyysturvaansa vastaavalla koulutustuella. Mahdollisuudet työllistyä harjoittelupaikan tarjonneeseen yritykseen harjoittelujakson jälkeen ovat lähinnä teoreettiset, sillä yritysten kannalta edullisempaa on ottaa aina uusi harjoittelija tekemään ilmaista työtä.
Palkatonta työtä teetetään myös opiskelijoilla. Ammatti- ja ammattikorkeakouluissa opintoihin kuuluu yleisesti pakollinen työharjoittelujakso, ja vain harvat onnistuvat löytämään harjoittelupaikan, josta maksetaan palkkaa. Tapauksissa, joissa opiskelijan työhön perehdyttämiseen kuluu työnantajalta merkittävästi resursseja, on palkattomuus perusteltua, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun henkilö on asiansa oppinut ja työskentelee täysipainoisesti ilman ohjausta, tulisi työstä saada korvausta.
Opetusministeriö ei pidä lukua siitä, kuinka monta henkilötyövuotta opiskelijat sekä erilaisissa työllistämistoimenpiteissä olevat ihmiset tekevät palkatonta työharjoittelua, mutta syytä olisi: MOT-ohjelman laskujen mukaan määrä oli vuonna 2008 yli 60 000 henkilötyövuotta. Tilanteeseen tulisi puuttua pikimmiten, sillä nykyjärjestelmä mahdollistaa osaavien ja työhaluisten ihmisten häikäilemättömän hyväksikäytön ja suorastaan kannustaa työnantajia siihen.