Nuorten alkoholinkäyttöön puututtava!

Facebooktwittermail

Viime aikoina tiedotusvälineissä on ollut esillä järkyttäviä tapauksia, jotka liittyvät alaikäisten humalajuomiseen: 16-vuotiaan tytön uutisoitiin sammuneen hankeen ja puhaltaneen yli 4 promillea, 14-vuotias tyttö puolestaan löydettiin menehtyneenä metsästä, tyhjä puolen litran vodkapullo vieressään. Lastentauteihin erikoistuvan lääkärin Juho Kivistön tuoreesta väitöstutkimuksesta käy ilmi, että Suomi on kärkimaa lasten ja nuorten alkoholimyrkytyksissä verrattuna muihin länsimaihin. Yhdysvaltoihin verrattaessa ero on tiettävästi jopa 50-kertainen.

Yhteiskuntamme suhtautuu poikkeuksellisen myönteisesti runsaaseen alkoholinkäyttöön. Suomalaiset lapset kasvavat kulttuuriin, jossa humalajuominen on normaalia ja kuuluu elämään. Alaikäisten on myös suhteellisen helppo saada käsiinsä alkoholia; sitä ostavat heille kaverit, sisarukset ja jopa omat vanhemmat. Vastuu siirretään nuorille, vaikka sen pitäisi kuulua aikuisille. Mielestäni yhteiskunnan pitäisi puuttua nuorten juomiseen nykyistä voimakkaammin mm. nostamalla alkoholiveroa ja kieltämällä kokonaan alkoholin mielikuvamainonta, joka tutkimusten mukaan vaikuttaa merkittävästi lasten ja nuorten alkoholiasenteisiin.

Esimerkiksi maksakirroosimaa Ranskassa on alkoholin mielikuvamainonta sekä TV- ja elokuvamainonta kielletty kokonaan. Olen hiljattain jättänyt aihetta koskevan kirjallisen kysymyksen ministerille. Alkoholilainsäädäntöön liittyviä muutoksia käsitellään parhaillaan myös eduskunnan lakivaliokunnassa. Meidän piti viime perjantaina (27.2.) hyväksyä asiaan liittyvä lakivaliokunnan mietintöluonnos, joka on muistaakseni jo neljäs versio mietinnöstä. Koska hallituspuolueiden edustajat eivät päässeet sopimukseen yksityiskohdista, asia päätettiin siirtää kuukaudella eteenpäin. Toivottavasti saamme aikaiseksi lasten ja nuorten edun mukaisen ratkaisun.

Comments are closed