Missä on äänestäjien kuluttajansuoja?

Facebooktwittermail

Eduskunta on 21.12.2011 lopettanut vuoden 2012 budjetin käsittelyn. Perussuomalaiset esittivät muutoksina hallituksen talousarvioesitykseen mm. suurituloisten ansiotuloverotuksen korotusta sekä suurten varallisuuksien verottamista, jotka perinteisesti ovat olleet vasemmiston keskeisimpiä teemoja ja vahvasti esillä myös vasemmistopuolueiden eri ohjelmissa. Esimerkiksi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas) on taannoin ehdottanut varallisuusveron palautusta ja suurituloisille uutta, korkeampaa porrasta tuloveroasteikolle (Talouselämä 28.10.2011). Nämä ovat täsmälleen samoja asioita, joita perussuomalaiset ajavat.

Täysistunnon äänestyksissä vasemmistoliitto – ministeri Arhinmäki mukaan lukien – yhdessä sosialidemokraattien ja vihreiden kanssa kuitenkin vastusti järjestäen perussuomalaisten esityksiä oikeudenmukaisemman verotuksen puolesta.

Kun vasemmiston puheet ja teot eroavat näin räikeästi toisistaan, on aiheellista kysyä äänestäjien kuluttajansuojan perään. Onko Suomessa ylipäätään enää vasemmistoa?

Toisen oppositiopuolueen keskustan verolinja puolestaan nojaa pääasiassa ALV:n korottamiseen, joten voidaan todeta perussuomalaisten ainoana puolueena olevan johdonmukaisesti pienituloisten ihmisten asialla tasaverokehitystä vastaan.

Comments are closed