Miksi golfia pelataan virka-aikana?

Tuoreessa Kuntalehdessä (30.4.2009) oli sivulla 14 varsin erikoinen ilmoitus: ”Porvoon kaupunki kutsuu kuntien johtajia SM-Golf-kilpailuun Porvooseen 7.-8.8. 2009. Kilpailu on kaksipäiväinen. Perjantaina 7.8. pelataan Virvik Golfin kentällä Virvikissä klo 11 alkaen ja lauantaina Kullo Golfin kentällä…” Porvoon johtava asiantuntija (sd) ja hallintopäällikkö (r) ovat tilaisuuden yhteyshenkilöitä, molemmat Porvoon kaupungin pitkäaikaisia poliittisia virkailijoita.

Nyt kun Porvoon kaupunki lomauttaa henkilökuntaa, joka tuottaa välttämättömiä peruspalveluja kuntalaisille, olisi vihdoinkin syytä keskustella myös siitä, minkälaisia poliittisia virkailijoita kaupunkikonsernin palveluksessa on ja minkälaisilla valintamenettelyillä heidät on virkoihinsa asetettu. Lisäksi tulisi käynnistää keskustelu siitä, mitä he tekevät ”työkseen”; tuottavatko he kuntalaisille jotakin hyödyllistä vai syövätkö he vain yhteisestä kuormastamme?

Esimerkiksi kaupunginjohtaja Marcus Henricson (r) on viettänyt kahden virassaolovuotensa aikana noin 50 työpäivää ulkomailla. Koska en ole saanut käsiini yhtäkään matkakertomusta, en tiedä, miten hänen ulkomaanmatkansa ovat liittyneet hänen rooliinsa kaupunginjohtajana, jonka tärkein työ ja vastuualue on käsittääkseni Porvoon talouden hoitaminen. Lisäksi Henricson on pelannut useita kertoja golfia työaikana mm. rakennusliikkeiden edustajien kanssa ja katsonut oikeudekseen periä näiltä pelimatkoilta myös kilometrikorvaukset Porvoon kaupungilta.

En voi käsittää, kuinka golfia voidaan pelata virka-aikana ja miksi kaupunki maksaa kilometrikorvaukset ajoista pelipaikoille. Nyt tätä RKP-vetoista, mädännäistä hallintokulttuuria ollaan näköjään levittämässä kaikkiin Suomen kuntiin, joissa toden teolla kamppaillaan kuntatalouden ongelmien ja peruspalvelujen järjestämisen kanssa.

Skip to content