Viime aikoina moni on ollut huolissaan yhteisöllisyyden katoamisesta yhteiskunnastamme. Ongelma on todellinen ja seuraukset nähtävissä laajalti: väkivalta lisääntyy, yhä useampi nuori syrjäytyy ja masennuksesta kärsivät jo kaikenikäiset. Liian moni kokee jäävänsä yksin huolineen.
Mielestäni koulujärjestelmämme osittain ruokkii tätä epätoivottavaa kehitystä. Oppilaiden hyvinvointi on jo liian kauan jäänyt mairittelevien pisa-tulosten varjoon. Olisikin syytä keskittyä kuulemaan oppilaiden ja heidän vanhempiensa toiveita tilanteen parantamiseksi.
Nyt jo aikuisten lasteni ollessa aikanaan päiväkodissa opin tuntemaan heidän ystäviään ja vanhempiaan, ja ala-asteelle siirryttäessä toisilleen tuttu ryhmä pyrittiin pitämään mahdollisimman yhtenäisenä. Lasten ystävyyssuhteet säilyivät, ja vanhempainilloissa oli mukava tavata tuttuja vanhempia. Tällainen synnyttää tunnetta yhteisöllisyydestä.
Tämä yhteisöllisyys kuitenkin rikkoutui, kun lapset siirtyivät yläasteelle. Tutut ryhmät hajotettiin, emmekä me vanhemmat enää yhtäkkiä tunteneet lastemme ystäviä. Lopullisesti pakan sekoitti luokaton lukio, jossa opiskelijat jaettiin ryhmiin aakkosjärjestyksen perusteella.
Vanhemman näkökulmasta on todella valitettavaa, että muutos tapahtuu ajankohtana, joka usein on muutenkin perheille haastava. Teini-ikäisten lasten vanhemmat tarvitsisivat kipeästi toisten vanhempien tukea, ja esimerkiksi lasten kotiintuloajoista ja muista pelisäännöistä olisi hyvä voida sopia yhdessä. Ennestään tuttujen ihmisten kesken kaikki tällainen sujuu helposti.
Ryhmien koossa pitäminen ala-asteelta yläasteelle siirryttäessä sekä mahdollisuuksien mukaan vielä lukiossakin ei maksaisi yhteiskunnalle mitään, mutta toisi sekä lasten että vanhempien elämään pysyvyyttä ja turvaa.
Luokattomassa lukiossa vaille tukiverkostoa eivät jää ainoastaan vanhemmat vaan myös osa oppilaista. Sosiaaliset ja ulospäin suuntautuneet nuoret, joille ystävien saaminen aina on helppoa, varmasti sopeutuvat luokattomaan järjestelmään ongelmitta. Sen sijaan hiljaisempien ja ujompien kohdalla yksin jääminen ja syrjäytyminen tapahtuvat entistä helpommin. Kun luokat puuttuvat ja opetus tapahtuu kursseittain alati vaihtuvissa ryhmissä, ei näitä yksinäisiä kukaan edes huomaa; eivät opettajat sen paremmin kuin toiset oppilaatkaan.