Kuka on vastuussa homerakentamisesta?

Viikolla 50 Eduskunnassa keskusteltiin ja äänestettiin valtion talousarviosta 2011. Pidin kymmenkunta puheenvuoroa, joista yksi liittyi homerakentamiseen. Asuntoministeri Jan Vapaavuori oli lähes kaikesta samaa mieltä kanssani, paitsi vastuusta, jonka painopiste hänen mielestään pitäisi olla rakennuttajalla. Olen edelleen sitä mieltä, että aito vastuu syntyy siitä, että joku on henkilökohtaisesti vastuussa siitä, mihin tarkastuspaperiin on nimensä kirjoittanut. Alla on suoria otteita täysistunnon puheenvuoroista.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps: ”… Suomalainen tutkimus on jo vuosia ollut sisäilma- ja hometutkimusten kansainvälistä kärkeä. Onkin hämmästyttävää, että vaikka meillä on näin korkeaa tietämystä aiheesta, tieto ei kuitenkaan välity niille, jotka työkseen tekevät homekorjauksia. Julkisuudessa on ollut esimerkkejä useista julkisista tiloista, joita on toistamiseen jouduttu korjaamaan samojen kosteusvaurioiden takia, koska ensimmäinen korjaus on pahentanut entisestään tilannetta. Rahaa samalla kuluu paljon ja menee hukkaan.

Arvoisa puhemies! Kun meillä on tutkittua tietoa kosteusvaurioiden vaaroista, olen sitä mieltä, että tämä tieto täytyy myös hyödyntää käytännössä opetustyössä ja kaikessa rakennustyössä. Nykyisin kuntien rakennusvalvonta on hyvin muodollista. Valvonta tehdään rutiininomaisesti ilman, että rakentamisen laatuun kiinnitetään huomiota.

Tästä ovat olleet seurauksena ongelmat, joita äsken kuvailin. Kuntien rakennusvalvonnan vastuusta pitäisi tehdä nykyistä konkreettisempaa ja velvoittavampaa. Homerakentajat ja rakennushankkeiden kaikki rakennusvalvojat pitäisi saada henkilökohtaiseen vastuuseen siitä, jos ovat katsoneet läpi sormiensa vakavia rakennusvirheitä.”

Asuntoministeri Jan Vapaavuori: ”… Tämä on hyvin monialainen kysymys, jota kuvastaa muun muassa se, että nyrkkisääntönä pidetään sitä, että yksi kolmasosa näistä ongelmista aiheutuu suunnitteluvirheestä, yksi kolmasosa rakennusvirheistä ja yksi kolmasosa käytön aikaisista virheistä, ihan siis alkaen siitä, että siivotaan tiloja väärin. Tähän on varattu ihan merkittäviäkin summia, ja me olemme käynnistäneet viisivuotiset talkoot, viisivuotiset tarkoituksella nimenomaan sen takia, että tämä edellyttää merkittäviä käyttäytymismuutoksia koko alalla ja koko sektorilla.

Tästä puheenvuoron käyttäneen ed. Ruohonen-Lernerin kanssa ehkä ainoa asia, mistä olisin eri mieltä, on se, että me emme voi kuitenkaan lähteä siitä, että julkinen rakennusvalvonta ihan oikeasti olisi joka rakennustyömaalla valvomassa jokaista vaihetta. Se ei yksinkertaisesti onnistu. Sen sijaan haluaisin enemmän korostaa rakennuttajien valvontaa, sitä, että ne, jotka omilla rahoillaan jotain rakennuttavat, oikeasti katsoisivat enemmän sen perään.”

Skip to content