Kaupunginjohtajan työpaikka – kotikaupungissa vai maailman golfkentillä?

Porvoota viimeiset kaksi vuotta johtanut kaupunginjohtaja Marcus Henricson (RKP) viihtyy työaikana hyvin ulkomailla ja myös kotimaisilla golf-kentillä. Vuosina 2007-2008 Henricson oli ulkomaanmatkoilla tiettävästi ainakin 50 päivää, kuten alla olevasta, saamiini asiakirjoihin pohjautuvasta taulukosta käy ilmi. En ole saanut käsiini yhtään matkakertomusta, josta voisin päätellä matkan tarkoitusta ja sen mahdollisesti tuomia hyötyjä sen rahoittajille eli porvoolaisille veronmaksajille.

Porvoon kaupunginvaltuutettuna tunnen suurta huolta Porvoon kaupungin useita vuosia jatkuneesta talouden huonosta hoitamisesta ja sitä seuranneesta suuresta velkaantumisesta. Säännöllisesti joka vuosi Porvoon kaupunginvaltuuston hyväksymän talousarvion sitovat menomäärärahat on ylitetty valtavilla summilla. Parhaillaan tarkastuslautakunta käsittelee kaupungin vuoden 2008 tilinpäätöstä. Porvoon toimintakulujen piti olla 272 miljoonaa euroa, mutta ne olivatkin 288 miljoonaa, eli menoja oli lähes 16 miljoonaa euroa liian paljon. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka monta kaupunginjohtajan ulkomaanmatkaa sisältyy näihin ylityksiin, sillä myös yleishallinnon määrärahat ylittyivät.

Tämä on syy, jonka vuoksi haluan herättää keskustelua siitä, mitä Porvoon kaupungin taloudesta vastaava ykkösvirkamies tekee virka-aikana. Mielestäni kaupunginjohtajan tärkein velvollisuus ei ole juosta kissanristiäisissä ympäri maailmaa, vaan huolehtia siitä, että Porvoon talous ja hallinto on kunnossa ja että koko kaupungin organisaatio noudattaa kaupunginvaltuuston hyväksymää talousarviota.

On turhauttavaa seurata vuodesta toiseen Porvoon RKP:läisten amatöörijohtajien kyvyttömyyttä ison organisaation johtamistyöhön.

Tämä työn tekemiseen liittyvä ongelma on syytä ottaa esille erityisesti nyt, kun valtuuston puheenjohtaja Mikaela Nylander (RKP) jälleen johtaa työryhmää, joka valitsee Porvoolle uutta kaupunginjohtajaa. Porvoon kaupungilla ei yksinkertaisesti ole enää varaa epäonnistua tässä valinnassa.

Kaupunginjohtaja Henricsonin matkat 15.6.2007 – 29.10.2008 , yhteensä 50 päivää

15.-17.6.2007 Viborg, Tanska 3 päivää

16.-20.7.2007 Hancock,Kanada + Nylander 5 (lentoliput á 4078,60 euroa, lentoliput yhteensä 8 157,20 euroa)

4.-8.9.2007 Ranska 5 (matkalasku 3364,96 euroa)

23.-26.10.2007 Surgut, Venäjä 4 (matkalasku 1386,84 euroa)

8.-9.11.2007 Bryssel, Belgia 2

22.-23.11.2007 Köpenhamina, Lund 2

6.-7.2.2008 Tukholma, Ruotsi (laivalla) 2

28.-29.2.2008 Tukholma, Ruotsi (lentok.) 2

12.-14.3.2008 Riika, Latvia 3

6.-8.6.2008 Viljandi, Viro 3

14.-16.5.2008 Bryssel, Belgia 3

23.-24.5.2008 Vänortsmöte 2

19.-21.7.2008 Ranska, Dinkelsbühl, Saksa 3

6.-11.8.2008 Dalvik, Islanti 5

3.-6.9.2008 Reykjavik, Islanti 4 (matkalasku: 3777,40 e)

28.-29.10.2008 Växjö, Ruotsi (lentok.) 2

yht. 50 matkapäivää

Skip to content