Kansanedustajien selkeä enemmistö torpedoi alkoholimainonnan rajoitukset

Heidi Hautalan (HS 20.6.2010) kirjoitus ”Teollisuus torpedoi alkoholimainonnan rajoitukset” vaatii pari kommenttia, sillä jo otsikko johtaa lukijaa helposti harhaan. Kun käsittelimme alkoholimainonnan rajoitusmahdollisuuksia lakivaliokunnassa 2008-2009, oli meillä riittävän paljon tietoa, jonka pohjalta olisimme voineet tehdä pykälämuutoksen, joka olisi kieltänyt lapsille ja nuorille suunnatun alkoholin mielikuvamainonnan. Tein lakivaliokunnassa muutosesityksen, jossa esitin alkoholin mielikuvamainonnan kieltämistä. Kun kyseisestä muutosesityksestä äänestettiin eduskunnan täysistunnossa, hävisimme äänestyksen. Kansanedustajista 33 kannatti alkoholin mielikuvamainonnan kieltämistä kun taas teollisuuden näkemysten puolesta äänesti 119 kansanedustajaa, näiden joukossa myös Heidi Hautala.

Kesäkuussa 2010 alkoholin mielikuvamarkkinoinnin kieltämisestä laadittiin julkisuuteen useiden kansanedustajien tiedotteita, joista tehtiin näyttäviä uutisia maakuntalehtiin. Uutisissa kansanedustajat vaativat tiukkasävyisesti alkoholin mielikuvamainonnan rajoittamista. Ihmetyttää, miksi samat edustajat äänestivät vastoin omia näkemyksiään vuosi sitten, kun asia oli ajankohtainen. Kansanedustajien äänestyskäyttäytyminen täysistunnossa ja lakivaliokunnassa ao. mietintöön liittämäni vastalause löytyvät eduskunnan sivuilta hakusanalla HE 84/2008, täysistunnon 11.6.2009 pöytäkirjassa 3. äänestys ja itse äänestyskartta otsikolla ”Tulos”. Mielestäni Googlen kautta kyseinen äänestyskartta löytyy helpoiten hakusanoilla ”eduskunta ptk 66/2009 vp”. Hautalan kirjoituksen oikea otsikkoteksti olisi ollut ”Kansanedustajien selkeä enemmistö torpedoi alkoholimainonnan rajoitukset.”

Skip to content