Eduskunnan syysistuntokausi on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Kauden toisessa täysistunnossa 9.9.2009 käsiteltiin valtioneuvoston ihmisoikeusselontekoa, johon liittyen pidin Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäpuheen. Puheenvuorossani käsittelin mm. tasa-arvoasioita, lähisuhdeväkivaltaa, vanhustenhoidon nykytilaa, lapsiköyhyyttä sekä ihmiskauppaa.
Keskeisimmät kotimaiset ihmisoikeushaasteemme liittyvät sukupuolten väliseen epätasa-arvoon sekä naisiin ja lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan. Naiset joutuvat työmarkkinoilla kohtaamaan yleisesti syrjintää liittyen raskaaksi tulemiseen ja perhevapaiden pitämiseen. Työn ja perheen yhteensovittaminen ei ole nyky-Suomessa helppoa, vaikka isien osallistuminen lastenhoitoon onkin viime vuosina lisääntynyt. Hallituksen kaavailema isyysloman pidennys kahdella viikolla on tervetullut edistysaskel, mutta se ei riitä korjaamaan vanhempainvapaiden epätasaisesta jakautumisesta naisten työurille aiheutuvia ongelmia.
Naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma. Suuri osa tapauksista jää ilmoittamatta poliisille, eivätkä toisaalta kaikki poliisin tietoon tulleet tapaukset etene syyteharkintaan. Moni uhri pyrkii peittelemään ja salailemaan kokemaansa väkivaltaa viimeiseen saakka, ja tilanteeseen puuttuminen voi olla ulkopuolisille vaikeaa, sillä perheiden ongelmia pidetään usein yksityisasioina. Yhteiskunnan velvollisuus on kuitenkin aina puuttua kaikkiin väkivaltatapauksiin.
Valtioneuvoston ihmisoikeusselonteossa todetaan Eurooppalaisen kidutuksen vastaisen komitean CPT:n kiinnittäneen Suomessa tekemillään tarkastuskäynneillä huomiota Helsingin vankilan paljuselleihin sekä vankien toiminta- ja ulkoilumahdollisuuksien puutteisiin poliisilaitoksilla. On tietysti hyvä, että vankien oloista kannetaan huolta, mutta tässä yhteydessä tulee mieleen eräs toinen yhteiskuntamme ihmisryhmä, jonka vessassakäynti- ja ulkoilumahdollisuuksissa olisi huomattavasti parantamisen varaa. Kyseessä ovat tietysti ikäihmiset, joista liian monet makaavat laitoksissa ylilääkittyinä ja sänkyihinsä sidottuina, eikä kiireisillä hoitajilla ole aikaa auttaa heitä rauhassa syömään tai pesulle, puhumattakaan ulos viemisestä. Moni vanhus elää vuosikausia neljän seinän vankina. Viime aikoina taantuma on pahentanut tilannetta entisestään, kun hoitohenkilökuntaa on vähennetty, ja tulevaisuudessa vanhukset halutaan säästösyistä sulloa yhä suurempiin yksiköihin. Kustannustehokkuus on ajanut ihmisarvon ohitse. Räikeitä esimerkkejä vanhusten epäinhimillisestä kohtelusta ovat tapaukset, joissa ikääntyneet puolisot on sijoitettu eri laitoksiin vastoin heidän omia toiveitaan.
Kansainvälisistä ihmisoikeushaasteista yksi merkittävimmistä on lapsiköyhyys. Lapsiköyhyys on suurinta kehitysmaissa, mutta lasten suhteellinen köyhyys on lisääntynyt huolestuttavasti myös OECD-maissa. Lapsuutensa köyhyydessä eläneiden mahdollisuudet terveeseen elämään ja hyvinvointiin myös aikuisiällä ovat olennaisesti heikommat kuin heidän parempiosaisilla ikätovereillaan. Erityisesti kehitysmaiden köyhillä ja kouluttamattomilla lapsilla on suuri riski pudota yhteiskunnan ulkopuolelle ja joutua hyväksikäytetyiksi – esimerkiksi ihmiskaupan uhriksi joutuminen on monen kohtalo. Yksilötason kärsimysten lisäksi köyhyyden vaikutukset ulottuvat koko ympäröivään yhteiskuntaan jakamalla kansaa kahtia ja synnyttämällä rikollisuutta, epävakautta sekä erilaisia turvallisuusuhkia.
Ihmisoikeuksien parantaminen niin kansainvälisesti kuin kotimaassamme vaatii jatkuvaa työtä. On tärkeää, että selontekojen ja muiden selvitysten avulla tuodaan esille ihmisoikeuksiin liittyviä ongelmakohtia, mutta olennaisinta on kuitenkin löytää ratkaisut ja rahoitus epäkohtien korjaamiseksi.