Kirjoittanut: Pirkko, 20.12.2011% Tein eduskunnassa lakialoitteen alkoholin mielikuvamainonnan rajoittamisesta. Alkoholin tv-mainonnan salliminen kello 21 jälkeen on johtanut tilanteeseen, jossa mainonta tiivistyy loppuillan elokuviin ja sarjaohjelmiin. Koska tutkimusten mukaan vain muutama prosentti 14-vuotiaista ja sitä vanhemmista menee nukkumaan jo kello 21:n aikaan, ei mainonnan rajaamisesta loppuiltaan ole merkittävää hyötyä.
Nuorten yleisimmin käyttämät alkoholijuomat ovat . . . → Lue lisää: Alkoholin mielikuvamainontaa rajoitettava
Kirjoittanut: Pirkko, 17.12.2011% Jätin joulukuussa kirjallisen kysymyksen koskien masennuksen hoidon tehostamista. Johtava psykologi Aku Koppala on tutkinut masennuksen olemusta monta kymmentä vuotta ja tekee nyt aiheesta väitöskirjaa Helsingin yliopistolla. Hän toteaa, että masennuslääkkeillä saadut hoitotulokset ovat huonoja. Koppala perustaa väitteensä siihen, että samalla kun lääkkeiden käyttö on lisääntynyt, masennuksen vuoksi sairauseläkkeelle päätyvien määrä . . . → Lue lisää: Masennuksen hoitoa tehostettava
Kirjoittanut: Pirkko Ruohonen-Lerner, 06.03.2011% Viime aikoina julkisuudessa on ollut huolestuttavia uutisia siitä, kuinka yhä useampi työssä käyvä ihminen syö lääkkeitä selvitäkseen vaativan työn haasteista.
Etenkin nuorten, koulutettujen ihmisten on havaittu lääkitsevän itseään pärjätäkseen työelämässä. Suorituskyvyn parantamiseen käytetään etenkin mielialalääkkeitä, jotka auttavat pysymään hereillä jopa useita kymmeniä tunteja putkeen sekä dementialääkkeitä, jotka kiihdyttävät aivojen verenkiertoa.
. . . → Lue lisää: Työelämän ongelmiin herättävä!
Kirjoittanut: Pirkko Ruohonen-Lerner, 23.12.2010% Viikolla 50 Eduskunnassa keskusteltiin ja äänestettiin valtion talousarviosta 2011. Pidin kymmenkunta puheenvuoroa, joista yksi liittyi homerakentamiseen. Asuntoministeri Jan Vapaavuori oli lähes kaikesta samaa mieltä kanssani, paitsi vastuusta, jonka painopiste hänen mielestään pitäisi olla rakennuttajalla. Olen edelleen sitä mieltä, että aito vastuu syntyy siitä, että joku on henkilökohtaisesti vastuussa siitä, mihin . . . → Lue lisää: Kuka on vastuussa homerakentamisesta?
Kirjoittanut: Pirkko Ruohonen-Lerner, 22.12.2010% Tutkimusten mukaan Suomi on länsimaiden kärkimaa lasten ja nuorten alkoholimyrkytyksissä. Alkoholimainonta on yksi tekijä siinä, että yhä nuoremmat aloittavat alkoholinkäytön. Nuorten suojelemiseksi alkoholimainonnalle tulisi asettaa entistä selvemmät ja tiukemmat rajat. Tällä hetkellä kaikille panimoyhtiöille ei vaikuta olevan selvää se, että alkoholimainonnan suuntaaminen alaikäisille on lain mukaan kiellettyä.
Sosiaali- ja terveysalan . . . → Lue lisää: Lapsia ja nuoria suojeltava alkoholin haitoilta
Kirjoittanut: Pirkko, 11.07.2010% Heidi Hautalan (HS 20.6.2010) kirjoitus ”Teollisuus torpedoi alkoholimainonnan rajoitukset” vaatii pari kommenttia, sillä jo otsikko johtaa lukijaa helposti harhaan. Kun käsittelimme alkoholimainonnan rajoitusmahdollisuuksia lakivaliokunnassa 2008-2009, oli meillä riittävän paljon tietoa, jonka pohjalta olisimme voineet tehdä pykälämuutoksen, joka olisi kieltänyt lapsille ja nuorille suunnatun alkoholin mielikuvamainonnan. Tein lakivaliokunnassa muutosesityksen, jossa esitin . . . → Lue lisää: Kansanedustajien selkeä enemmistö torpedoi alkoholimainonnan rajoitukset
Kirjoittanut: Pirkko, 05.05.2010% Kansalaisten keskeisten peruspalvelujen järjestäminen on tärkeää. Juuri tämän vuoksi myös veroja maksetaan. Peruspalveluita ollaan jälleen leikkaamassa. Heinolan reumasairaalan lopettaminen on yksi esimerkki muiden joukossa siitä, kuinka tällä hetkellä noudatetaan kovien arvojen hallituspolitiikkaa. Konkurssiuhka salattiin pitkän aikaa. Yhtäkkiä vaan toiminta päätettiin lopettaa kokonaan. Kysymys on vain 2 miljoonan euron summasta, jolla . . . → Lue lisää: Reumahoidossa erityisosaamista hajautetaan
Kirjoittanut: Pirkko, 28.09.2009% Joukko pienten lasten äitejä halusi kertoa kansanedustajille huolensa: Imetyksen tuki ry:n toiminta uhkaa päättyä kuluvan vuoden lopussa RAY:n jatkorahoituksen epävarmuuden vuoksi. Mikäli tämä uhkakuva toteutuu, on se menetys monille äideille ja vauvoille.
Imetyksen onnistuminen ei ole itsestäänselvyys, eivätkä kaikki äidit lyhyillä neuvolakäynneillä saa tarvitsemaansa tukea ja opastusta. Kuten Terveyden ja hyvinvoinnin . . . → Lue lisää: Imetyksen tuki ry:n toiminta turvattava
Kirjoittanut: Pirkko, 01.03.2009% Viime aikoina tiedotusvälineissä on ollut esillä järkyttäviä tapauksia, jotka liittyvät alaikäisten humalajuomiseen: 16-vuotiaan tytön uutisoitiin sammuneen hankeen ja puhaltaneen yli 4 promillea, 14-vuotias tyttö puolestaan löydettiin menehtyneenä metsästä, tyhjä puolen litran vodkapullo vieressään. Lastentauteihin erikoistuvan lääkärin Juho Kivistön tuoreesta väitöstutkimuksesta käy ilmi, että Suomi on kärkimaa lasten ja nuorten alkoholimyrkytyksissä . . . → Lue lisää: Nuorten alkoholinkäyttöön puututtava!
Kirjoittanut: Pirkko, 21.02.2009% Eduskunnassa käsiteltiin 19.2.09 lakialoitteita, joiden tavoitteena on vähentää tupakoinnin aiheuttamia haittoja. Tupakoinnin vastaisessa taistelussa on viime vuosien aikana saavutettu tärkeitä voittoja, kun tupakkalain uudistusten myötä tupakointi työpaikoilla on loppunut ja ravintolatupakointi on rajoittunut merkittävästi. Asenteet tupakointia kohtaan näyttävät olevan pikkuhiljaa muuttumassa, sillä nuorten tupakointi on kääntynyt loivaan laskuun ja myös . . . → Lue lisää: Nuorten tupakointia pyrittävä vähentämään
Kirjoittanut: Pirkko, 20.02.2009% Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin 18.2. lakialoitetta, joka koski ilotulitteiden käytön rajoituksia. Ilotulitteista syttyneiden tulipalojen määrä on nelinkertaistunut viime vuosina. Silmävammoista puolestaan ovat lukuisat lääkärit varoitelleet julkisuudessa vuodesta toiseen, mutta heikolla menestyksellä.
Vaikka suojalaseja on saatavilla ja niiden käytön tärkeydestä on ollut paljon puhetta, saivat viime uutena vuotenakin kymmenet ihmiset ilotulitteesta silmävammoja. . . . → Lue lisää: Vastuuntuntoa ilotulitteiden käsittelyyn
Kirjoittanut: Pirkko, 17.10.2008% Eduskunnassa käsiteltiin tiistaina 14.10.2008 oppositioryhmien hallitukselle osoittamaa välikysymystä perusterveydenhuollon tason turvaamisesta. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen; tällä hetkellä ei voida sanoa, että terveydenhuoltojärjestelmämme olisi kaikin puolin kunnossa.
Toimivat terveydenhuoltopalvelut ovat hyvinvointivaltion kivijalka. Tämän kivijalan murentuminen horjuttaa väistämättä koko yhteiskuntaa. Tällä hetkellä useissa terveyskeskuksissa on aivan liian vähän henkilökuntaa, ja lääkärit . . . → Lue lisää: Toimivat terveyspalvelut kaikille kansalaisille!
Kirjoittanut: Pirkko, 08.07.2008% Vanhustenhoidon tila ja laatu ovat viime aikoina herättäneet säännöllisesti huolestunutta keskustelua. Lehdistä on saatu lukea, kuinka ikääntyneet ihmiset joutuvat laitoksissa makaamaan ylilääkittyinä sängyissään päivästä toiseen, eikä kenelläkään ole aikaa auttaa heitä kävelylle tai vaihtaa edes muutamaa sanaa heidän kanssaan. Laitoshoito on tavallisesti vihoviimeinen vaihtoehto paitsi ihmisen itsensä myös yhteiskunnan kannalta, . . . → Lue lisää: Liikunta kannattaa kaiken ikäisenä
Kirjoittanut: Pirkko, 22.05.2008% Suomalaisten lasten ja nuorten kunto ja terveys ovat kehittymässä huolestuttavaan suuntaan. Liian vähäisestä liikunnansaannista ja vääränlaisista ravitsemustottumuksista johtuen yhä nuoremmat kärsivät ylipainosta, huonosta kunnosta sekä erilaisista elintasosairauksista.
Armeijan aloittavien nuorten aikuisten fyysinen suorituskyky on heikentynyt viime vuosina huomattavasti, minkä lisäksi mielenterveysongelmat ja lihavuus ovat lisääntyneet. Viimeisten viidentoista vuoden aikana alokkaiden . . . → Lue lisää: Lasten ja nuorten terveys kehittymässä huolestuttavaan suuntaan
Kirjoittanut: Pirkko, 13.05.2008% Vuosittain meillä Suomessa jää kiinni yli 20 000 rattijuoppoa. Määrä on melkoinen ja mielestäni kertoo, että suomalaisten asenteet juovuksissa ajamiseen ovat liian sallivia. Käsittelin aihetta puheenvuorossani Eduskunnan täysistunnossa 13.5.2008. Päihtynyt kuljettaja ei vaaranna vain omaa elämäänsä vaan kaikkien niiden, jotka ovat sattuneet liikenteeseen samaan aikaan hänen kanssaan.
Liian usein rattijuoppojen . . . → Lue lisää: Rattijuopumuksen promilleraja 0,2:een
Kirjoittanut: Pirkko, 19.04.2008% Joukku Porvoon Raittiusseuran jäseniä vieraili perjantaina 18.4.2008 eduskunnassa keskustelemassa alkoholipolitiikkaan liittyvistä haasteista ja ongelmista. Tilaisuuteen osallistui useita kansanedustajia eri eduskuntaryhmistä.
Raittiusseuran Kari Tuomen pääviesti oli selkeä: alkoholilainsäädäntöä tulisi yksinkertaistaa. Tuomen mukaan juomiin tarvittaisiin yhtenäiset ja selkeät pitoisuusmerkinnät, ja alkoholittoman tai miedon alkoholijuoman myyminen väkevää muistuttavassa pakkauksessa tulisi kieltää. . . . → Lue lisää: Porvoon Raittiusseuran vierailu eduskunnassa
Kirjoittanut: Pirkko, 02.04.2008% Eduskunnassa 13.3.2008 pitämässäni puheenvuorossa käsittelin liikuntavähennystä, jonka puolesta on tehty lakialoite. Kannatan lämpimästi kyseistä aloitetta. Mielestäni liikuntavähennys olisi mainio tapa kannustaa useita kansalaisia nykyistä paremmin huolehtimaan kunnostaan ja terveydestään, mutta se ei kuitenkaan yksin riitä. Meillä Suomessa hyvinvointierot ovat kasvaneet viime vuosina, ja erityisesti köyhien lapsiperheiden määrä on nykyään suuri. . . . → Lue lisää: Ihmisiä on kannustettava liikkumaan!
Kirjoittanut: Pirkko, 19.03.2008% Eduskunnan suullinen kyselytunti 6.3.2008:
Jo sadat tuhannet suomalaiset syövät erilaisia masennuslääkkeitä, joista yleisimpiä ovat SSRI-lääkkeet. Viime vuonna Suomessa käytettiin näihin lääkkeisiin 25 miljoonaa euroa, josta puolet maksoi Kela eli veronmaksajat. SSRI-lääkkeisiin liittyy monia sivuvaikutuksia, ja niitä on syytetty jopa itsemurhien ja väkivallan aiheuttamisesta.
Masennuslääkkeiden käyttöön liittyvät ongelmat olivat esillä Eduskunnassa . . . → Lue lisää: Masennuksen hoitoon vähemmän lääkkeitä ja enemmän terapiaa
Kirjoittanut: Pirkko, 18.02.2008% Eduskunnan suullinen kyselytunti torstaina 14. helmikuuta 2008 kello 16-17
Pirkko Ruohonen-Lerner/ps:
Arvoisa puhemies! Viime aikoina uutisissa on kerrottu elokuvien vaikutuksesta nuorten tupakointiin. Tuoreen raportin mukaan vuonna 2004 jopa 77 prosentissa lasten ja nuorten elokuvista tupakoitiin. Kun nuoret näkevät suosikkinäyttelijöidensä tupakoivan valkokankaalla, he suhtautuvat tupakointiin myönteisemmin. Tutkimuksen mukaan jopa yli puolet . . . → Lue lisää: Elokuvien vaikutus nuorten tupakointiin
|
|