Sivu 5 of 6« Ensimmäinen...23456

Suomesta tulossa luokkayhteiskunta?

Eduskunnan täysistunnossa käytiin 20.5.2008 palautekeskustelu valtiontalouden kehyksistä vuosille 2009-2012. Omassa puheenvuorossani käsittelin yhteiskunnan sosiaalista eriarvoistumista, mitä pidän vakavana ongelmana.

Viime vuosien aikana sosiaalinen eriarvoisuus ja suhteellinen köyhyys ovat huolestuttavalla tavalla lisääntyneet, ja myös terveyserot ovat kasvaneet. Suomeen on muodostumassa luokkayhteiskunta, jonka hyväosaisista päättäjistä ja heidän miljonäärisponsoreistaan monikaan ei tunnu käsittävän, . . . → Lue lisää: Suomesta tulossa luokkayhteiskunta?

Hallintovaliokunta Raaseporissa

1.1.2009 Länsi-Uudellemaalle luodaan uusi, mahdollisuuksien kaupunki, Raasepori.Tammisaaren kaupunki, Karjaan kunta ja Pohja kunta päättivät 18.6.2007 yhdistää voimavaransa.

Uudessa kunnassa on 28 500 asukasta ja henkilökuntaa noin 1 800. Eduskunnaa hallintovaliokunta kävi tutustumassa uuteen Raaseporin kaupunkiin 14. 5.2008.

. . . → Lue lisää: Hallintovaliokunta Raaseporissa

Rattijuopumuksen promilleraja 0,2:een

Vuosittain meillä Suomessa jää kiinni yli 20 000 rattijuoppoa. Määrä on melkoinen ja mielestäni kertoo, että suomalaisten asenteet juovuksissa ajamiseen ovat liian sallivia. Käsittelin aihetta puheenvuorossani Eduskunnan täysistunnossa 13.5.2008. Päihtynyt kuljettaja ei vaaranna vain omaa elämäänsä vaan kaikkien niiden, jotka ovat sattuneet liikenteeseen samaan aikaan hänen kanssaan.

Liian usein rattijuoppojen . . . → Lue lisää: Rattijuopumuksen promilleraja 0,2:een

Lapsiperheille tarjottava kodinhoitoapua!

Eduskunnan suullisella kyselytunnilla 8.5.2008 esittämäni kysymyksen aiheena olivat lapsiperheiden ongelmat.  Yhä useampi suomalainen lapsiperhe voi huonosti. Suuret asuntolainat, työelämän paineet ja valvotut yöt näkyvät erityisesti pienten lasten vanhempien ahdistuksena ja uupumuksena, ja myös lapsiin kohdistuvien pahoinpitelyjen määrä on kasvussa. Kun viime vuosikymmenien aikana kunnallisen kotipalvelun piirissä olevien lapsiperheiden määrä on . . . → Lue lisää: Lapsiperheille tarjottava kodinhoitoapua!

Ylisuuret ryhmäkoot ongelma monissa kouluissa

Koulujen kasvaneet ryhmäkoot ovat tuoneet mukanaan monia ongelmia, jotka vaikuttavat sekä opettajien että oppilaiden jaksamiseen ja viihtymiseen koulussa. Aihe oli esillä Eduskunnan täysistunnossa 6.5.2008. Kun oppilaita on paljon, ei yksi opettaja ehdi keskittymään jokaiseen riittävästi.

Tästä seuraa, että erityishuomiota tarvitsevat lapset eivät välttämättä sitä saa ja vakavatkin ongelmat, kuten koulukiusaaminen, . . . → Lue lisää: Ylisuuret ryhmäkoot ongelma monissa kouluissa

Porvoon Raittiusseuran vierailu eduskunnassa

Joukku Porvoon Raittiusseuran jäseniä vieraili perjantaina 18.4.2008 eduskunnassa keskustelemassa alkoholipolitiikkaan liittyvistä haasteista ja ongelmista. Tilaisuuteen osallistui useita kansanedustajia eri eduskuntaryhmistä.

 

Raittiusseuran Kari Tuomen pääviesti oli selkeä: alkoholilainsäädäntöä tulisi yksinkertaistaa. Tuomen mukaan juomiin tarvittaisiin yhtenäiset ja selkeät pitoisuusmerkinnät, ja alkoholittoman tai miedon alkoholijuoman myyminen väkevää muistuttavassa pakkauksessa tulisi kieltää. . . . → Lue lisää: Porvoon Raittiusseuran vierailu eduskunnassa

Parisuhdeväkivaltaan on uskallettava puuttua!

Naisiin parisuhteissa kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuinen, vakava ihmisoikeusongelma, joka on viime aikoina ollut aiheellisesti esillä julkisuudessa. Meillä Suomessa nainen on tutkimusten mukaan jopa viidesosassa parisuhteita kokenut fyysistä väkivaltaa tai väkivallalla uhkailua, mutta vainmurto-osa tapauksista ilmoitetaan poliisille. Vuosittain maassamme kuolee parisuhdeväkivallan seurauksena keskimäärin 20 naista. Tähän jo pitkään huonona jatkuneeseen tilanteeseen . . . → Lue lisää: Parisuhdeväkivaltaan on uskallettava puuttua!

Ihmisiä on kannustettava liikkumaan!

Eduskunnassa 13.3.2008 pitämässäni puheenvuorossa käsittelin liikuntavähennystä, jonka puolesta on tehty lakialoite. Kannatan lämpimästi kyseistä aloitetta. Mielestäni liikuntavähennys olisi mainio tapa kannustaa useita kansalaisia nykyistä paremmin huolehtimaan kunnostaan ja terveydestään, mutta se ei kuitenkaan yksin riitä. Meillä Suomessa hyvinvointierot ovat kasvaneet viime vuosina, ja erityisesti köyhien lapsiperheiden määrä on nykyään suuri. . . . → Lue lisää: Ihmisiä on kannustettava liikkumaan!

Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2009-2012

Pidin 25.3.2008 Eduskunnassa perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron valtiontalouden kehyksistä vuosille 2009–2012. Puheenvuorossani käsittelin muun muassa hallituksen tuottavuusohjelmaa, innovaatioyliopistoa, vanhustenhoidon tilaa sekä pienituloisten asemaa tämän päivän Suomessa.

Hallituksen selonteko valtiontalouden kehyksistä tarjoaa ennusteita hidastuvasta talouskasvusta. Kuitenkin valtiontalouden pitempiaikaisen myönteisen kehityksen pitäisi mahdollistaa nykyistä tasaisempi hyvinvoinnin jakautuminen.

Tämän päivän Suomi ei kohtele heikoimpiaan hyvin. . . . → Lue lisää: Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2009-2012

Valtioneuvoston selonteko Suomen osallistumisesta Naton nopean toiminnan joukkojen (Nrf) täydentävään toimintaan

Perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti kannattaneet YK:n mandaatilla tapahtuvaa rauhanturvatyötä ja kriisinhallintaa. Sen Suomi osaa ja siitä meitä maailmalla arvostetaan. Nyt olemme ottamassa kantaa hallituksen selontekoon Suomen osallistumisesta Naton nopean toiminnan eli NRF-joukkojen toimintaan.

Selonteon mukaan NRF:ään osallistuminen tarjoaisi Suomelle mahdollisuuden kehittää omaa nopean toiminnan kykyään edelleen. Se kuulemma myös tukisi Suomen . . . → Lue lisää: Valtioneuvoston selonteko Suomen osallistumisesta Naton nopean toiminnan joukkojen (Nrf) täydentävään toimintaan

Masennuksen hoitoon vähemmän lääkkeitä ja enemmän terapiaa

Eduskunnan suullinen kyselytunti 6.3.2008:

Jo sadat tuhannet suomalaiset syövät erilaisia masennuslääkkeitä, joista yleisimpiä ovat SSRI-lääkkeet. Viime vuonna Suomessa käytettiin näihin lääkkeisiin 25 miljoonaa euroa, josta puolet maksoi Kela eli veronmaksajat. SSRI-lääkkeisiin liittyy monia sivuvaikutuksia, ja niitä on syytetty jopa itsemurhien ja väkivallan aiheuttamisesta.

Masennuslääkkeiden käyttöön liittyvät ongelmat olivat esillä Eduskunnassa . . . → Lue lisää: Masennuksen hoitoon vähemmän lääkkeitä ja enemmän terapiaa

Elokuvien vaikutus nuorten tupakointiin

Eduskunnan suullinen kyselytunti torstaina 14. helmikuuta 2008 kello 16-17

Pirkko Ruohonen-Lerner/ps:

Arvoisa puhemies! Viime aikoina uutisissa on kerrottu elokuvien vaikutuksesta nuorten tupakointiin. Tuoreen raportin mukaan vuonna 2004 jopa 77 prosentissa lasten ja nuorten elokuvista tupakoitiin. Kun nuoret näkevät suosikkinäyttelijöidensä tupakoivan valkokankaalla, he suhtautuvat tupakointiin myönteisemmin. Tutkimuksen mukaan jopa yli puolet . . . → Lue lisää: Elokuvien vaikutus nuorten tupakointiin

Kilpilahden varatie ei saanut määrärahoja

Esitin valtion talousarvioon 2008 määrärahoja mm. Kilpilahden teollisuusalueen varatien rakentamisen aloittamiseen.

Hallituspuolueiden edustajat eivät lämmenneet ajatukselle, vaan äänestivät ehdotustani vastaan. Kilpilahden uuden tieyhteyden rahoituksen puolesta äänesti yhteensä 24 kansanedustajaa. Joukossa oli koko perussuomalaisten 5-henkinen eduskuntaryhmä, 5 sosiaalidemokraattia sekä 14 vasemmistoliittolaista.

Mielestäni Kilpilahden teollisuusalueen uuden tieyhteyden rakentamisen aloittaminen olisi ollut erittäin . . . → Lue lisää: Kilpilahden varatie ei saanut määrärahoja

Valiokuntien kokoukset avattava kansalaisille?

Tällä viikolla oli vain 11 kokousta, joten olen ehtinyt lukea ja siivota papereitani, joita kasaantuu koko ajan lisää ja lisää. Ehdin osallistua tunniksi myös kahden kirjan julkistamistilaisuuteen, joka järjestettiin suuren valiokunnan vanhassa kokoushuoneessa neljännessä kerroksessa. Kirjojen kirjoittajat kertoivat pääkohdittain omasta osuudestaan. Mielenkiintoista oli kuulla dosentti Tapio Raunion esitys, jonka mukaan . . . → Lue lisää: Valiokuntien kokoukset avattava kansalaisille?

Tarja Halosen juhlava Linna-lounas

Tällä viikolla oli 13 kokousta ja muutamia mielenkiintoisia tapaamisia. Löysin myös elämäni ensimmäisen iltapuvun porvoolaisen Liisa Voiman liikkeestä. Pukeudun siihen itsenäisyyspäivänä, kun menen Linnan juhliin.

Tällä viikolla toteutui myös presidentti Tarja Halosen ja perussuomalaisten eduskuntaryhmän virallinen tapaaminen, jota on suunniteltu jo pidemmän aikaan. Kesäkuulle sovittu päivämäärä peruttiin Chilen presidentin . . . → Lue lisää: Tarja Halosen juhlava Linna-lounas

Maraton-kokousten viikko

Yleensä työviikkooni kuuluu noin 15 päiväkokousta. Tämä viikko oli poikkeuksellinen, sillä yksi täysistunto päättyi yöllä kahden jälkeen ja Porvoon kaupunginvaltuuston kokouksen päätin omalta osaltani lähtemällä kotiin kello 22, mikä normaalioloissa on minulle jo uniaikaa.

Istun eduskunnan täysistunnoissa, hallinto- ja lakivaliokunnan kokouksissa sekä Porvoon kaupunginvaltuuston budjettikokouksessa useita kymmeniä tunteja. Istumisen ohella . . . → Lue lisää: Maraton-kokousten viikko

Porvoossa mielenosoitus ja Sipoossa rauhallista

Porvoossa lentokenttä-mielenosoitus

Tiistaina 18.9. Porvoon kaupunginvaltuustolle oli järjestetty info-tilaisuus uudesta lentokentästä, joka on esitetty sijoitettavaksi Länsi-Porvooseen, Backaksen kylään.

Jos kenttä tulee Porvooseen, vapautuu Malmilta 150 hehtaaria maata gryndereiden käyttöön. Backaksen lentokenttäasia on valmisteltu julkisuudelta piilossa, mitä menettelyä en hyväksy.

Tuntuu siltä, että iso koneisto jyrää pienten kansalaisten yli. Jos porvoolaiset . . . → Lue lisää: Porvoossa mielenosoitus ja Sipoossa rauhallista

Eduskunta kiinnosti avointen ovien päivänä

Eduskuntatalossa oli avointen ovien päivä maanantaina 20.8.2007. Neljän tunnin aikana tutustumismahdollisuutta käytti yli 1000 henkeä, ja sisäänkäynnille muodostui ajoittain pitkiä jonoja.

 

 

 

Lehtereillä oli tungosta maanantaina, kun Eduskuntatalossa oli avoimet ovet. Eri puolilla Eduskuntaa oli talon virkamiehiä kertomassa ja vastaamassa kävijöiden kysymyksiin. Paikalla oli myös muutamia kansanedustajia, vaikka . . . → Lue lisää: Eduskunta kiinnosti avointen ovien päivänä

Mielenkiintoinen maanantai

Tutustuin M-Realin Kirkniemen tehtaaseen

Vierailin maanantaina 13.8 Lohjalla, M-Realin Kirkniemen tehtaalla. Vierailun isäntinä olivat tehtaanjohtaja Martti Savelainen, tekninen johtaja Ilkka Lumme, henkilöstöjohtaja Olli Lehtinen ja henkilöstöpäällikkö Jari Mörö. Tehtaanjohtaja Savelainen esitteli M-Realin sekä paperiteollisuuden nykytilannetta yleisesti. Ilkka Lumme selvitti puunjalostuksen ympäristö- ja energia-asioita, Lehtinen ja Mörö kertoivat alan koulutustarpeista sekä . . . → Lue lisää: Mielenkiintoinen maanantai

Hallintovaliokunnan matka Pirkanmaalle 7.-8.8.

Tampereen kaupunki, Kangasalan kaunis kunta Längelmäveden rannalla, Pirkanmaan liitto, Poliisikoulu ja Poliisiammattikorkeakoulu sekä paljon mukavia isäntiä ja matkalaisia tuli tutummiksi tällä valiokuntamatkalla.

Poliisiksi opiskeleville on rakennettu harjoittelua varten oikea “villin lännen kaupunki”, jossa on oikeita asuntoja, kauppoja, katuja.

Tiistai-illan ohjelmaan kuului venäläisen Teatr.Doc & SounDramaStudion esittämä näytelmä DOC.TOR. . . . → Lue lisää: Hallintovaliokunnan matka Pirkanmaalle 7.-8.8.

Sivu 5 of 6« Ensimmäinen...23456